Kaijan tilanne sunnnuntaina 4.2.2018

Kaijan olo Mikkelin keskussairaalan neurologian akuuttiosastolla on päättynyt. Kaikki peruselintoiminnot (sydämen toiminta, veriarvot, verenpaine, pulssi maksa-arvot, ruumiinlämpö, ravitsemustila) ovat vakiintuneet normaalitasolle, ja on tullut kuntoutuksen aika.

Lääketieteellinen kollokvio pohti aika pitkään Kaijan tulevaa ohjelmaa neorologisella osastolla ja päätyi lopulta siihen ajatukseen, että Kaija ehkä tarvitsisi hiukan ”valmistavaa” kuntoutusta eli totuttautumista kuntoutuksen jaloon luonteeseen – ja vaativuuteen – ennen siirtymistään varsinaiseen monialaiseen kuntoutukseen.

Päivittäin Kaijaa ja hänen tilaansa seuranneena minun oli helppo ymmmärtää ja hyväksyä tuo näkemys, ja kollokvion tekemä päätös tuntui minustakin järkevältä ja oikealta. Kaija siirrettiin kotikuntansa Mäntyharjun terveyskeskuksen kuntoutusyksikköön.

Seuraa kotikuntaylpeä tiedote: harvalla kuuden tuhannen asukkaan paikkakunnalla on omaa neurologista kuntoutusyksikköä! (Saa nähdä onko vielä sote-uudistuksen jälkeenkin! toim.huom.) Tämä on pieni kodinomainen, terveyskeskuksen takapihalla sijaitseva terveyskeskusrakennuksen lisäsiipi; sairaalamiljööstä muistuttaa vain käytävän varrella rinnakkain olevat huoneet. Tarjolla on monipuolinen fysioterapia höystettynä psykoterapiapalvelulla. Henkilökunta vaikuttaa työssään viihtyvältä: hoitajat ovat iloisia ja nauravat paljon, puhuvat asiakkailleen (ja heidän omaisilleen) eikä kiire näytä kohtuuttomasti riivaavan: yksikössä on helppo aistia työyhteisön hyvinvointi. Se ei voi olla vaikuttamatta myönteisesti myös asiakkaisiin.

Siirron kanssa ei kauaa jahkailtu: päätös tehtiin perjantaina 2.2. puolen päivän jälkeen, ja muutaman tunnin kuluttua sain Helsingin Messukeskuksen MP18-messuille puhelinsoiton, että Kaija on muuttassa Mäntyharjuun juuri nyt.

Tarkoitus on tehokkaalla ja intensiivisellä fysioterapialla saada Kaijan liikkeiden hallintaan neurologista vastetta ja treenata komentoketjun kulkua päästä varpaisiin ja takaisin. Kun tämä on saatu hyvälle alulle, odottaa sitten Kyyhkylä: yksi Suomen eturivin kuntoutusklinikoista, joka sijaitsee vanhassa hirsikartanossa Saimaan rannalla. Kaija rakastaa sitä paikkaa. Ja minä Kaijaa.

Juuso

47 vastausta artikkeliin “Kaijan tilanne sunnnuntaina 4.2.2018”

  1. Ihania uutisia, kiitos. 💛 En Kaijaa henkilökohtaisesti tunne, mutta lähetän hänelle ajatuksillani paljon rakkautta, rohkeutta ja voimia. ✨

    Tykkää

  2. Kiitos taas Juuso Kaijan terveisistä! Ja olipa ihana lukea, jotta Kaija on päässyt jo Mäntyharjuun!!🙏🙏❤️
    Paljon paljon lämpimiä terveisiä ja halauksia täältä Kuopiosta meiltä kaikilta Kaijalle sekä Valoa ja Enkeleitä!!!👼✨☀️
    T:Kaisa, Antti, Eppu ja Toivo😊

    Tykkää

  3. Siis….voi mitä uutisia….Kaija lähempänä kotia ja noin hyvin jo toipunut….tiesin että Kaijalta löytyy sisua ja tahdonvoimaa taisteluun….unohtamatta Juuso myöskään sinua taikka Juliaa….Sydämeni pohjasta toivon kaikille teille vain hyvää ja jokaiselle jaksamista….Lapsilta myös terveisiä

    Tykkää

  4. Hienoja uutisia!
    Nyt alkaa raskas vaihe, joka joskus palkitsee ja joskus turhauttaa.
    Elämä jatkuu, ei kannata surra sitä mitä ei enää ole, vaan koittaa nauttia siitä mitä vielä on. ❤👍✌

    Tykkää

  5. Hienoja uutisia, mutta nyt alkaa raskas vaihe, joka joskus palkitsee, joskus turhauttaa. Elämä jatkuu ✌👍❤

    Tykkää

  6. Ihania uutisia. Lämpimät terveiseni Kaijalle ja voimia kuntoutumiseen. Kiitos sinulle, Juuso ja jaksamista.

    Tykkää

  7. Toivoa toipumiseen, polun koluamiseen. Lämpimät terveiset Kaijalla ja superhalit koko porukalle.

    Tykkää

  8. Jee, mitä musiikkia korville. Kiitos Juuso tiedosta😊Viime perjantaina 2.2 meitä oli koolla täällä 14 naista Kirsin enkeli-illassa ja alkuun hiljennyimme lähettämään Rakkautta Kaijalle, Kaijan iloinen energia oli läsnä ja pyysimme jäämään häntä yhteiseen iltaan, jos niin haluaa😊Ihanaa, että Kaija on näin lähellä, voiko vierailla hänen luonaan? Iloa ja Valoa kevättä kohti meiltä molemmilta koko perheelle😊

    Tykkää

  9. Tosi ihania uutisia Kaijan voinnista – kiitos – nyt on taas hyva jatkaa eteen pain. Enkeleita ja energiaa 💟

    Tykkää

  10. Ihanaa kuulla että eteenpäin mennään. Ja ihanaa tuo rakkaus joka huokuu kirjoituksistasi. Terkkuja Kaijalle ja voimia teille molemmille. Kevättä kohti toiveikkain mielin. T. Hannele

    Tykkää

  11. Mahtavia uutisia! 💖 Tsemppiä, Terveyttä ja Valon Voimaa! Kevättä kohti kuntoutuen! 😚🎨🌞 T: Anne Maria P.

    Tykkää

  12. Olipa hyviä uutisia ❤️❤️
    Terveisiä Kaijalle ja teille kaikille muillekin.
    Anne

    Tykkää

  13. Kiitos iloisesta uutisesta, Juuso! Lämpimiä terveisiä Kaijalle ja kevätauringon voimaa teilee molemmille!
    T. Maija ja Seppo, elämänkoulun luokkatoverit 🤗

    Tykkää

  14. Ihania, eteenpäin vieviä, hyviä uutisia ❤️ Kevättä kohti lisääntyvän valon, auringon ja kasvun voimalla ❤️Kiitos Juuso päivityksistäsi! Sydänlämpöisiä terveisiä teille molemmille 🌞😘

    Tykkää

  15. Hienoa kuultavaa. Kuopasta ponnistelu ylöspäin on alkanut. Voimia ja valoa kevättä kohti mentäessä 🙂

    Tykkää

  16. Kiitos taas! Kiitos loistavista uutisista ja eritoten kahdesta viimeisestä lauseesta! Kevät lähenee ja Kaija paranee – elämä on mallillaan. Terveiset teille kaikille. Ja paljon rakkautta. ❤

    Tykkää

  17. Kiitos Juuso👍
    Voimia ja Kaijalle paljon parantavaa energiaa💛
    Markku ja Emma ja tytöt

    Tykkää

  18. Hienoja ja kannustavia uutisia! Kiitos Juuso päivityksestäsi, jälleen kerran. Kannattelemme omalta osaltamme teitä molempia! Toivoa, iloa ja valoa!
    -Rakkaus kantaa ✨♥️✨

    Tykkää

  19. Voimia ja valoa✨
    rakkautta ja sinnikkyyttä 💕
    Terveisiä Kaijalle😊
    Sirpa

    Tykkää

  20. ”Hiljaa hyvää tulee!” Kaija hyvässä hoidossa 😊.
    Kaksi viimeistä lausettasi olivat ihanat😊.

    Tykkää

  21. Kuulostaa loistavalta. Toivon kaikkea hyvää pitkällä tiellä. Nousuja ja laskuja tulee olemaan. Mutta kun ne tiedostaa niin jaksaa. Oletko itse Juuso huolehtinut omasta jatkamisestasi.

    Tykkää

  22. Ilo on kuulla toipumisen edistymisestä. Paljon terveisiä ja energiaa Kaijalle toipumiseen ja kuntoutumiseen, kuin myös voimia koko perheelle.

    Tykkää

  23. No hei,
    Ilahduin kovasti uutisista . Kiva kuulla, että Kaija on lähempänä kotikulmia ja kuntoutuminen pääsee hyvin siellä alkuun !
    Ja jatkopaikkansa Kyyhkylä-voisiko enää parempaa paikkaa löytyä? No eipä!
    Kaikkea hyvää sinne kotikonnuilleni❤️
    -Merja-

    Tykkää

  24. Hienoa kuulla! Koko Kaijan tilanne tuli minulle ihan puskasta, kun vierailin tauon jälkeen kotisivuilla (en juuri seuraa mediaa) ja muistui mieleen Sielun värityskirja, mikä tarttui matkaan vuosi sitten Kaijan ”Sielun muotokuva”- maalaussessiosta Nurmijärveltä. Muotokuvan hienon sain minäkin… Kun sitten viime keskiviikkona aloitin värityskirjan ensimmäistä sivua, sain sen valmiiksi ja aloin laittaa koirille ruokaa kuului yks kaks järisyttävä pamaus ja hetken äänen aiheuttajaa etsiskeltyämme tajusin, että Sielun muotokuvani oli ”heitetty” lattialle. Hassu yhteensattuma 😉 Toivon kovasti voimia Kaijalle kuntoutumiseen ja teille koko perheelle!

    Tykkää

  25. Voi miten hyvä uutinen. Kiitos Juuso! Ihana kuulla että kuntoutus alkaa. Kerro Kaijalle meiltä kovasti lämpimiä terveisiä ❤️
    Riku&Jaanika

    Tykkää

Jätä kommentti