Kaijan tilanne sunnuntai-iltana 27.5.2018

Hiljaista on ollut. Kaija on elellyt nelisen viikkoa rauhallista elämää Mäntyharjun kuntoutusyksikössä, kerännyt voimia ja nauttinut omasta ajastaan, mitä lie miettynyt. On ollut levollinen ja jotenkin rennomman oloinen kuin Kyyhkylän loppuaikoina. Selvästi on irtiotto vaativasta kuntoutuksesta tehnyt hyvää. Puheet ovat lisääntyneet, ja olemme jo käyneet pari kertaa kolmen-neljän lauseen vuoropuheluitakin. Kaija on myös alkanut korvata päänpudistuksia ja nyökkäyksiä ei- ja joo-sanoilla. Kehitys näyttää vuorottelevan samaan tapaan kuin pikkulapsilla: kun opetellaan juoksemaan, silloin ei puhuta ja päinvastoin. Kaijan halvaantuneen vasemman puolen liikkuminen ei ole viime viikkoina juurikaan edennyt, ei tosin takapakkiakaan ole tullut.

Puutarhatalkoita ei meillä ollut; ei löytynyt riittävästi talkoolaisia. Minua ei haittaa. Tuskin puutarhaakaan. Ei se yhdestä välivuodesta täysin viilliinny. Ja jos villiintyy, niin siitä vaan! Ehkä sellainen voisi symbolisesti villiinnyttää Kaijaakin!

Kysyin Kaijalta tänään, onko hän jo valmis palaamaan Kyyhkylään ja jatkamaan vaativaa kuntoutustaan. 

– Olen valmis ja haluan!, hän vastasi ja katsoi vakuuttavasti silmiin.

Suunnitelman mukaisesti ylilhuomenna 29.5. Kaija siirtyykin takaisin Kyyhkylään, ”toistaiseksi” jälleen. Syksyllä sitten katsotaan miten kuntoutusta jatketaan. 

Epäilen, että nämä päivitykseni tästä hiljakseen harvenevat kun Kaija kuntoutuu eikä ehkä yhtä kiivasta kehitystä enää tapahdu, vaikka eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu – Kaijasta etenkään. Toki pidän teidät ajan tasalla, kun jotain kertomisen arvoista ilmenee. 

Suuret kiitokset myötäelämisestänne ja kannustuksestanne, on auttanut minua vaikeimpien paikkojen yli. Ja kyllä se Kaijakin energiavirroistanne varmasti  hyötyy ja ilahtuu eikä niitä torjumaan rupea, joten antaa palaa vain!

Kiitos!

Juuso

33 vastausta artikkeliin “Kaijan tilanne sunnuntai-iltana 27.5.2018”

  1. Juuso poikani oli oppilaasi ala asteella ja hän sain vakavan laajan aivovamman sekä halvaanyui kokonaan oikealta puolen. Minulle sanottiin Töölön sairaalassa, että hän on niin vaikeasti vammautunut ettei koskaan toivu eikä hänelle anneta kuntoutusta. En uskonut neurologia ja aloitin itse hänen kuntouttamisensa aluksi. Sain todella kovaa tapella kuntoutuksen eteen ja kuulin mitä ihmeellisempiä verukkeita ihan viranomaisilta. Jouduin jopa palkkaamaan lakimiehen kunnan virkamiesten kummallisten päätösten takia ja voitin. Hän kuntoutui aluksi hitaammin, mutta kun sain ”äly ämpäriin” lääkkeet tapeltua pois alkoi suurempi edistyminen. Kelan kanssa saa siis tapella kunnolla ja on syytä miettiä kuka ja missä kuntoutussuunnitelma tehdään. Pyörätuolista pääsi pois, syö haarukalla ja veitsellä, juoksee, tekee salaattia eli pilkkoo tarvittavat hyvin jne
    Jos vain itse jaksat niin aloita oma kuntouttava toiminta ja houkuttele vanhat taidot esiin se kestää kyllä, mutta älä anna periksi. Kun pystyt todistamaan pienenkin edistymisen on helpompi tapella tässä yhteiskunnassa siihen siis jousut. Hoitokodit eivät kuntoututa vaan ne ovat ihan säilöjä. Poikani vammautui 30.6.2012 ja jo 2014 tarpoi jalan metsässä jne
    Voimia Juuso niitä tarvitset, mutta rakkaan eteen kyllä jaksaa !

    Tykkää

  2. Kiitos Juuso, että olet jaksanut jakaa ja pitää meitä matkassa mukana. Yhteydessä toisiin olemme aina vahvempia, viisaampia ja näköalamme laajenee yli mielen rajojen. Voimia sinulle ja Kaijalle ja sydämenlämpöisiä ajatuksia.

    Tykkää

  3. Lämpöisiä terveisiä Kaijalle ja suuret jaksamisen halaukset sinulle ja ihmeelliselle naisellesi. Kiitos kaikista päivityksistä. Rakkautta ja valoa Kristiinankaupungista.

    Tykkää

  4. Voimia ja rakkautta teille!💛ja Kaijalle oikein paljon terveisiä ja halauksia🐋🐬

    Tykkää

  5. Kaijalle voimia. Voimavarat etenevät hiljalleen ja välillä villiintyen kuten henkioppaiden johdatuksessa on tapana. Sinä edistyt, se on vuoren varmaa. Kiitos noin vuosi sitten minulle voimien antamisesta, nyt saat samat yllättävät voimat takaisin, joten varo vain kesä-heinäkuun taitetta. Se on villiä aikaa😊.

    Tykkää

  6. Kiitos Juuso.
    Toimi omien tarpeitesi ja tuntemuksiesi mukaan, jos tunnet tarvetta jakaa asioita tee se, mutta velvollisuus se ei ole. Kaija on oikea DS itsekkin. ❤

    Tykkää

  7. Kiitos myös Kaijalle ja Juusolle yhdessä jaetuista ajatuksista. On tosiaankin viisautta ymmärtää kuntotumisen edellyttämien tasanteiden, jopa perääntymisten, merkitys, sillä niiden jälkeen on taas paremmin voimia astua seuraavalle askelmalle. Ja tasanteetkin vaativat oman panoksensa.
    Kiitän kaikesta tähänastisesta vertaistuesta. Olette molemmat ajatuksissa.
    Lämpimin miettein, Sisko

    Tykkää

  8. Kiitos Juuso viestistäsi!
    Kaijan toipuminen etenee vaikka päivittäin ei olisikaan tapahtumia havaittavissa.
    Työni puolesta tutustuin Jormaan jonka puhekyky hävisi halvauksen myötä. Olen hoitanut hänen hampaitaan pari vuotta ja Jorma on ollut puhumaton. Nyt hän yllätti tänä keväävä! Jorma juttelee pitkiä tarinoita ja nauttii laulamisesta. Kaikki on mahdollista kunhan aikaa on riittävästi.
    Ja otahan Juuso yhteyttä mikäli Kaija tarvitsee hammasputsia.
    Kaikkea hyvää teille!
    Isoin halauksin Terhi

    Tykkää

  9. Näin muutamia päiviä sitten unta Kaijasta, marssi ulos sairaalasta ja tavattiin siinä kadulla ja halattiin. Pyysin anteeksi etten ollut käynyt sairaalassa, koska halusin antaa tilaa paranemiselle, ettei aivot väsy vieraista ja saavat rauhassa toipua. 💕

    Tykkää

  10. Kiitos Juuso, että olet pitänyt meidät ajantasalla. Käyn päivittäin kurkkaamassa oletko kirjoittanut. Kaija on mielessä joka päivä. Ihanaa kuulla että kuntoutuminen etenee. Pienet askeleet pyytävät kärsivällisyyttä ja uskoa mutta palkitsevat. Kaijalle sydänlämpöiset halaukset ja terveiset. Voimia ja jaksamista koko perheelle. T. Hannele

    Tykkää

  11. Kiitos Juuso näistä kuukausista jotka olemme saaneet elää teidän kanssanne sivusta seuraten Kaijan tilanteita !
    Kaikkea Hyvää Kaijalle ja teille läheisille myös !
    Hyvää kesää !

    Tykkää

  12. Kesä vasta alussa.
    Heinäkuu onkin ihmekuu ☀👍💕

    Ihanaa ja voimaannuttavaa aikaa Kaijalle, sekä terveisiä tampereelta.

    T. Mia 🙌🍃🍃🍃🌹🌹🌹🌹

    Tykkää

  13. Kaijalle paljon terveisiä, oikein voimahali💚
    Voimia teille kaikille ja kiitos päivityksistä.

    Tykkää

  14. Hei ja suuri kiitos sinulle näistä kuulumisista!

    Olen vakuuttunut siitä, että Kaija kuntoutuu vielä, hänen elämänwoimansa on suuri ja hänellä on paljon auttavia henkiä mukana. Kyyhkylässä tapahtuu varmasti monia ihmeitä…

    Kaija on erikoislaatuinen ihminen, jolla on vielä tehtäviä täällä.

    Paljon uskoa ja toiwoa teille molemmille!

    T. Toinen Virpi Pispalasta

    Tykkää

  15. Oli ihanaa törmätä Kaijaan sattumalta osastolla. ”Toispuoleisen” halauksen jälkeen hän tokaisi minulle silmät vilkkuen: Toinen poski!
    Uskoa, toivoa, rakkautta ja roppakaupalla voimia teille kaikille! 💕

    Tykkää

  16. Harmi ettei puutarhatalkoot onnistuneet. Olisin itse tullut, mutta samana päivänä olivat omat ensimmäiset puutarhatalkooni, laihalla menestyksellä nekin. Olisin mieluummin ollut siellä Kaijan puutarhassa. Jälkiviisaus:). Voimia kovasti teille kaikille ja erityisesti Kaijalle iso paranemishalaus. Olen saanut Kaijalta niin paljon uskoa elää rohkeasti, että jos jotenkin voisin kiittää niin sen tekisin<3 Lähetän ainakin paljon rakkautta<3

    Tykkää

  17. Kiitos, että olemme saaneet olla matkassa mukana😊
    Kaikkea hyvää , iloa ja valoa teidän perheen kesään❤️
    Merja

    Tykkää

  18. Kiitos, että olet näiden raskaiden asioiden äärellä jaksanut vielä meistäkin huolehtia! Kaijan tilanne varmasti pikkuhiljaa kohenee, aikaa se ottaa, mutta kohenee. Teidän omaistenkin jaksaminen on usein mielessä ollut, ja sitä jaksamista jatkossakin tarvitsette. Muistan myös teitä rukouksissani kuten Kaijaakin. Toivottavasti kesästämme tulee kaikin tavoin positiivisena mieleenpiirtyvä, koetetaan nauttia niistä kaikkein pienimmistäkin asioista aivan hulvattomasti! Terveiset teille kaikille! ❤

    Tykkää

  19. Kiitos sinulle, että olet päästänyt meidät näin lähelle ja myötäelämään näitä asioita kanssasi. Ehkä kirjoittaminen on ollut sinulle myös samalla jonkinmoista asioitten ja ajatusten jäsentelyä.
    Toivon ja pyydän ylhäältä teille valoa ja kaikenkattavaa rakkautta, että asiat rullaisivat eteenpäin edelleen.

    Tykkää

Jätä kommentti