Kaijan tilanne torstaina 8.11.2018

Olen jo melkein viikon lykännyt tämän kirjoittamista. On ehkä aika merkittävä asia kerrottavana. Olen pidätellyt itseäni, etten innostuisi liikaa. Koetan suojella itseäni pettymykseltä, jos ilo ja toivo osoittautuisivatkin ennenaikaisiksi. Tai peräti vääriksi.

Kaija on nimittäin pannut uuden vaihteen päälle puhumisessaan. Eihän tuo tietenkään vielä ole lähelläkään entistään, mutta minusta näyttää ja tuntuu, että läpimurron oire tai enne tai aavistus voi olla käsillä. Vielä kaksi viikkoa sitten Kaijan kaikki puheet olivat reaktiivisia. Hän vastasi ihan järkevästi kysymyksiin ja ilmaisi halunsa ja tarpeensa niitä kysyttäessä. Jos unohdin kysyä – kuten tässä iässä usein unohtaa – hän ei sanonut mitään, ei koskaan aloittanut juttuja itse. 

Nyt hän on parin viikon ajan aloittanut keskusteluja, ilmaissut toiveitaan ja halujaan ja ottanut itse kantaa asioihin, joista kukaan ei ole hänen mielipidettään edes ehtinyt kysyä. Kun tämän viikon maanantaina olin Kaijan luona ja valmistauduin kärräämään hänet lounaalle Validian ruokasaliin alakertaan, Kaija ihan kuin ohimennen mainitsi, että olisi hyvä käydä vessassa ennen lähtöä. En ollut muistanut sitä kysyä, vaikka tavallisesti kysyinkin. Se oli ensimmäinen kerta, kun Kaija ilmaisi minulle vessatarpeensa oma-aloitteisesti.

Kuten jo kaikki tiedätte ja muistatte minun lääketieteen – neurologiasta puhumattakaan – opintojeni jääneen kesken ennen kuin alkoivatkaan, joten en tiedä kuinka merkittävästä asiasta tässä Kaijan kokonaiskuntoutumisen suhteen lopulta on kysymys. Mutta meidän parisuhteemme kannalta se on tosi merkittävää. Jo yksin viestinnän kaksipuolistuminen korjaa parisuhteen tasapainoa, mutta nämä vessa-asiat ovat olleet minulle aivan erityinen ongelma. Minun on ollut hyvin vaikea asennoitua Kaijan pyllynpesijäksi ja vaipanvaihtajaksi. Tuki ja turva, edunvalvoja,  aviomies, rakastaja kyllä olen, mutta puolison intiiimihygienian hoitajaksi en näytä taipuvan. Siinä on jotain niin ihon alle menevää, loukkaavaa, perustavanlaatuista epätasa-arvoa, joka ei kuulu parisuhteeseen. Ei ainakaan Kaijan ja minun. Hoitajat ja omaishoitajat ovat erikseen. Minusta ei siihen ole.

Jos en paljoa ymmärrä lääketieteestä, tuskin yhtään enempää näistä henkimaailman touhuistakaan, mutta jotenkin silti tuntuu, että Kaija olisi tällä hetkellä jonkinlaisessa herkkyysvaiheessa. Hän saattaisi hyötyä jälleen ajatus-, lämpö-, energia-, voima- ja rakkauslähetyksistä. Ei niistä ainakaan haittaa ole!

Kiitos!

Juuso

53 vastausta artikkeliin “Kaijan tilanne torstaina 8.11.2018”

  1. Lämmin joulunmakuinen tervehdys Kaijalle ja Juusolle!
    Olet varmasti Juuso oikeassa, tunnethan Sinä Kaijasi, puheliaampia aikoja kohti olette menossa.
    Kaikkea hyvää teille!

    Tykkää

  2. Ihania uutisia pienikin edistyminen!! ❤😊 👍Syöhän Kaija tarpeeksi d-vitamiinia ja arvo mitattu verikokeella?!

    Tykkää

  3. Kovasti voimia teille molemmille. Tapasin teidät kauan sitten Vantaalla kodissanne. Olin teinikäinen tyttö ja teidän perhe teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
    En ole muistellut tai muistanut teitä vuosiin,joten en ole tiennyt tilanteestannekaan. Tänään päiväunilta herätessä,olitte yhtäkkiä ajatuksissani. Etsin ja löysin teidät täältä virtuaalimaailmasta ja luin tilanteestanne. Vielä kerran, jaksamista teille kaikille. Ja kiitos, oli kunnia saada tavata teidät silloin, yli 20 vuotta sitten. Olette ajatuksissa. ❤

    Tykkää

  4. Sattumoisin löysin sähköpostistani Kaijan tekemän sieluni muotokuvan ja sen tekstin, ja sitä kautta tulin tänne. Voimia, valoa ja kiitos Kaijalle upeasta ja niin osuvasta tulkinnasta ja kuvasta ❤ Ja sinullekin.

    Tykkää

  5. Kaijan oma ajatus hänelle kannustukseksi ❤

    Uudet ajatukset
    kuin avaisi ovia
    kokeilisi
    huomaisi:
    Tästä pääsee –
    Menen!

    Voimia ja kärsivällisyyttä teille ❤

    Tykkää

  6. Oi, mitkä väreet kulki lukiessani tekstiäsi. Iloitsen vuoksenne jokaisesta pienestäkin edistymisestä!Olette ansainneet parasta<3<3 Voimia ja rakkautta perheellenne!
    Mukana kulkien Kati ja Petsku

    Tykkää

  7. Mukavaa kuulla että edistymistä tapahtuu edes pienin askelin ❤️. Paljon voimia, uskoa ja jaksamista teille jatkossakin🙏.

    Tykkää

  8. Ihmisyyden kauneimpia kokemuksia ovat ne, joita siivittää puhdas rakkaus ja pyyteettömyys. Kaunista, että kunnioitat Kaijan omaa tilaa.

    Onpa kaunista, että Kaija toipuu. Kuin metsätähdet kukkisivat havujen alla.

    Tykkää

  9. Hyvä että jaksat olla läsnä. Joskus käy niin, että se mikä aluksi oli ihan outo ajatus, ei sitten olekaan. Uusi arki muuttuu tavalliseksi arjeksi. Käsi kädessä, kosketusta, jotta tunne ja tunto aktivoituvat. Voimia!

    Tykkää

  10. Kaunista kuultavaa ja niin lohdullista.
    Enkelienergiaa roppa kaupalla lähetellään kera enkelten ❤
    Onnistumisen iloa ja rakkautta Kaijalla ❤
    Lohtua ja voimaa rakkaimmille!.

    Tykkää

  11. Voimia koko perheelle! 💜 Sydämelliset kiitokset entisille opettajille Kulomäen koulusta! Annoitte hyvät eväät elämään, myötä elämme ja toivomme teille paljon iloa ja valoa tulevaan! 🙏❣️❣️

    Tykkää

  12. Ihania uutisia! Miesystäväni sai aivoverenvuodon 2008 ja edelleen tapahtuu pientä edistymistä toisinaan.

    Tykkää

  13. Hienoa! Hitaasti hyvää tulee💗 Parantavia, kärsivällisyyttä, iloa ja voimaa antavia enkeleitä ympärillenne✨🙏🏼✨
    -Jenni

    Tykkää

  14. Todella mukava kuulla. Alusta asti on ollut vahva tunne, että tämä on välivaihe kohti parantumista, niinkuin jossain edellisessä kirjoitit. Toipuminen etenee pikkuhiljaa. Olette sitkeitä. Iloa😊, valoa💛🌞🌠🌛 ja rakkautta🙌💕.

    Tykkää

  15. Ihana lukea näin toivontäyteinen päivitys. Lähetän aurinkoenergiaa koko perheelle täältä Australian keväästä.❤️

    Tykkää

  16. Kiitos kuulumisista! Monta päivää olettekin olleet mielessä, ja olen ”puhunut” Kaijalle taas usein aamuisin. Iloisia tunnelmia teille koko perheelle täältä Hyvinkäältä lähetän.

    Tykkää

  17. Aivan ihanaa ja sydäntä lämmittävää. Lämpöiset energiahalit kummallekin ja uskon vakaasti, että lisää hyviä uutisia saamme taas pian! ❤

    Tykkää

  18. Hienosta edistymisestä Onnittelut!
    Rakkauden parantavaa Valoa
    Voimia jaksamiseen
    Teille Kaija ja Juuso.

    Tykkää

  19. Ihanaa kuulla Kaijan edistymisestä puherintamallakin 🙂! Rakkautta teille molemmille ❤. T.Sinikka

    Tykkää

  20. Rakkautta, sylikaupalla tähtipölyä, unen vahvistavaa voimaa, kärryllinen huumoria ja taivaantäydeltä toivoa♥️ teille kummallekkin.

    Tykkää

  21. Täältä tullee toivomasi lähetys!
    ✨♥️✨🙏🏼✨♥️✨
    Ihan mahti-uutisia❣️

    Tykkää

  22. Hei!
    Näin lähihoitajana on aivan kuulla noin positiivisia uutisia, MAHTAVAA;UPEETA;IHANAA !!!!!
    Näin ne asait alkavat sutviutumaan, kaikkea uuttaa oppii joka päivä, niin Kaija kuin sinäkin. Ja kyllä sinusta hyvä pyllynpesijä tulee tai olet jo.
    Hirmusti voimia, rakkautta ja kaikkea hyvää teille molemmillle.

    Tykkää

  23. Hei!
    Ihan selvää parannusta! Ihana kuulla. Lähetän Kaijalle kauniita ja värikkäitä parantavia energioita!

    Sari

    Tykkää

  24. Voi mitä uutisia, kyllä näistä uskaltaa jo nauttia! Lähetän energiaa sekä Kaijalle että sinulle ja pyydän ryhmäni tekemään saman. Kiitos taas päivityksestä ja koetetaan mennä tämä marraskuu niin että heilahtaa! ❤

    Tykkää

  25. Hei Kaija ja Juuso, olen seurannut teidän sisukkuuttanne ja urheaa toivoa ja uskoa asioiden hoitumiseen. Olette paljon ajatuksissani ja toivotan teille molemmille paljon voimaa , rakkautta ja uskoa . Ihmeiden aika ei ole koskaan ohi ❤ terv. Tiina Mikkola Nukarilta

    Lähetetty Samsung Mobilesta.

    Tykkää

  26. Hei. Olet oikeassa siinä intiimihygienia asiassa. Hoitaja on hoitaja ja puoliso on puoliso. Itse olen hoitajana huomannut että kaikki hoitajatkaan eivät sitä välttämättä ymmärrä kun ovat tottuneet kaikki ihmisen tarpeet ottamaan huomioon. Hoidettava itsekään ei monestikaan pidä siitä että puolisosta tulee hoitaja. ❤️ Voimia ja jaksamista teidän perheellenne. ❤️

    Tykkää

Jätä kommentti