Kaijan tilanne perjantai-iltana 18.1.2019

Menivät joulut ja uudet vuodet enkä heti niidenkään jälkeen saanut kirjoitettua, kun ei oikein ollut olevinaan mitään asiaa. Kaija etenee pikkuhiljaa edelleen mutta ei sen kertominen yksin millään ylittänyt kirjoituskynnystäni. 

Uuden vuoden jälkeen jouduin jo turvautumaan Kaijan elämänohjeeseen, jonka mukaan ei pidä väkisin ryhtyä mihinkään. ”Ennen pitkää merkki kyllä tulee, odota vain rauhassa!”, hän usein sanoi.

Alkuviikosta se sitten tuli. Merkki siis. Siitä ei ole epäilystäkään. Kaija itse sen antoi. Se on näkyvillä tämän tarinan päätteeksi tekstin perässä. Katsokaa tarkasti, siinä on piiloviesti. Kun sen tajuaa, se on päivänselvä. Minulla menivät kylmät väreet niskassa kun huomasin sen.

Yksi kappale tähän Kaijan nykytilasta: pysyy hetken seisomassa ilman ulkopuolista tukea, pääsee sängystä pyörätuoliin ja takaisin (melkein) ilman apua, ajelee pyörätuolilla haluamiinsa suuntiin, yrittää selittää kovasti mutta haluamansa sanat eivät suostu aina tulemaan ajallaan ja kohdillaan: niinpä puhe muistuttaa välillä umpihumalaisen sepotusta (paitsi että Kaija ei sokella vaan ääntää selkeästi), usein nämä puheenpitoyritykset päättyvät railakkaaseen nauruun, syö ruokansa veitsellä ja haarukalla kaksin käsin.

Kaijan kuntoutuminen on nyt edennyt sille tasolle, että minun uskoni ja toivoni pysyvät hengissä, useimmiten myös yön pimeinä tunteina. Se helpottaa omaa oloani, saan nykyisin nukuttua tarpeeksi ja riittävän hyvin, vaikka elämä täällä kotona on täynnä muistoja ja hetkiä jolloin suru, ikävä ja tuska iskee. Silloin itken tai kiroilen tai teen molempia ääneen vuorotellen, ja jo alkaakin aurinko nousta.

Tosiasiassa Kaijalla on edelleen hirvittävän pitkä matka kuljettavana, hän on vasta alkutaipaleella. Se on tämän hetken realismia, mutta kaikkena muuna kuin realistina Kaija sanoo toistuvasti: ”Tämä on vain yksi elämänvaihe, joka menee ohi ajallaan.” 

Siihen kun vielä oppisi uskomaan!

Juuso

58 vastausta artikkeliin “Kaijan tilanne perjantai-iltana 18.1.2019”

  1. Tuli kyyneleet, kun näin Kaijan tekemän kuvan ja sinun kirjoituksesi. Saan siitä uskoa siihen, että ihminen tekee, mitä todella haluaa. Kaija hämmästyttää aina! Toivottavasti teillä oli ihana rentouttava matka! Aurinkoisin terveisin, Miia

    Tykkää

  2. Tänään ajelin kotiin tuiskussa viidettä tuntia. Onnellisesti perillä nyt. Kotona odotti lahja, turkoosit villasukat. Uskomatonta, kiitos❤

    Tykkää

  3. Kävin Kottbyssä tänään.
    Kaija todella kirjoitti niin.. Oli vaan epäselvää.
    Olen astraalimaailman Mestari lukemaan maailmojen välisiä viestejä. Osaan irrottaa ihmisiä vaikka mistä 💫😊💎💎💎💎
    No, mutta, oli siellä aikamoisia Lukkoja tosiaan!!

    Kaijalle Terkut 👌💫💫💫

    Mia

    Tykkää

  4. Kyllä siinä kotiin lukee. En millään muotoa saa siitä Käpylää, niinkuin joku oli nähnyt. Kaijan viisaudella uskoisin, että hän ei olisi Käpylää viestinä kirjoittanut. Kotiin sana tuo uskoa ja toivoa. Sitä teille toivotan ja paljon rakkautta.

    Tykkää

  5. Kaija on ollut mielessäni tällä viikolla päivittäin. Juuri äsken maalasin turkoosia ja punaista täällä. Mietin kotia. Ihmisen sisimmän kotia. Sitten ajattelin, että tulen katsomaan, onko Kaijalta uusia kuulumisia. Oli!!
    Miten ihana maalaus ja voimallinen. Merkki. Kiitos Kaija! Lämpimiä terveisiä!
    Kiitos Juuso päivityksestä ja kaikkea hyvää ja voimia teille kaikkeen.
    Merkit kyllä tulevat kun rauhassa odotetaan. Tämän muistan nyt itsekin. Luulenpa, että me kaikki.

    Terveisin Marianne Oulusta

    Tykkää

    1. Lämpimiä terveisiä Kaijalle Käpylästä! Muistan hänet Yhtenäiskoulusta, missä hän oli jonkin aikaa opettajana. Muistan erityisesti kasvot ja olemuksen. Niihin ehkä lapsi kiinnittää erityisesti huomiota.. Olen seurannut täällä Kaijan kuulumisia ja lähettänyt aina lämpimiä ajatuksia hänelle, sinulle ja koko teidän perheelle. Minä niin tahtoisin tavata Kaijan vielä ❤ ! Kaikkea hyvää, Johanna

      Tykkää

  6. Kiitos Juuso kun kerroit teidän kuulumisia!
    Hienoja muutoksia Kaijalla parempaan!! Turkoosin ja punaisen voimalla eteenpäin!
    Olipa mukava nähdä taas Kaijan maalaus, siinä on paljon voimaa!
    Kaikkea hyvää teille ja terveiset Kaijalle!

    Liked by 1 henkilö

  7. Kiitos kuulumisista! Kuva on erittäin kaunis ja voimaannuttava. Voimia sinulle Juuso! Kaijan Äitikirja on ollut minulle erittäin tärkeä ja antanut voimaa vanhemmuudessani.

    Tykkää

  8. Huomioitavaa on myös, että Kaija on käyttänyt värinä turkoosia, joka on ”kommunikaation” väri.

    Tykkää

  9. Haleja Kaijalle parantumiseen, haleja palautumiseen.
    Haleja onneen ja iloon sekä elämään. T. Auli
    Kiitos Juuso blogin pidosta💌

    Tykkää

  10. Terveisiä Kaijalle ja kiitos päivityksistä.

    Olin tamperelainen seiskaluokkalainen, kun Kaija eräänä päivänä ilmestyi kouluumme ja ilmoitti tekevänsä elokuvaa. Meillä olisi mahdollisuus koekuvauksiin! Ilmoittauduin heti mukaan. Ensimmäinen kierros sujui hyvin ja pääsin jatkoon toiselle kierrokselle.

    Muistan, kuinka Kaija ohjasi improvisoimaan tilanteen, jossa istuin junaraiteilla. Nautin hetkestä ja muistan Kaijan rohkaisevan ja paljon puhuvan katseen erityisesti juuri tuon kohtauksen jälkeen.

    Silloin ei vielä ollut kännyköitä jokaisella ipanalla ja äitini ollessa työmatkalla, Kaija oli muutaman päivän jälkeen soittanut koekuvauksen tulokset isoäidilleni. Muistan, kuinka ylpeänä Mammani kertoi ne minulle: ”Se ohjaaja soitti ja sanoi, että olit fantastinen!”. Pääsin mukaan elokuvaan! Olin todella onnellinen. Onnellinen siitä, että Kaija oli valinnut minut, ja onnellinen siitä, että olin tehnyt Mammani ylpeäksi. Mamma olisi itse aina halunnut näyttelijäksi.

    Nyt, tasan 20 vuotta myöhemmin, työskentelen edelleen näyttelijänä. Asun Lontoossa ja muistelen lämmöllä elokuvakokemusta Kaijan kanssa.

    Mammani kuoli viime torstaina 99-vuotiaana. Ja vaikka hänestä ei tullutkaan näyttelijää, niin kiitos Kaijan, tyttären tytär sai upean alun omalle uralleen.

    Viikonloppuna puhuin äitini kanssa Kaijan tilanteesta – en tiennyt aivoinfarktista. Äitini taas on kuvataiteilijana seurannut lähemmin Kaijan elämää. Ja jännästi huomasimme, että vaikkakin lyhyesti, on Kaija koskettanut meidän perheen naisten elämää kolmessa sukupolvessa.

    Kaikkea hyvää ja voimia teille kaikille. Ihanaa, että Kaijalla on hyvä olla. Valoa ja rakkautta.

    Yst.t.
    Suvi

    Tykkää

  11. Kun ensi kerran kohtasimme Kaijan galleriassa (olin Miran kanssa matkassa), Kaija käveli minua kohti ja sanoi naurussa suin: ”Sieltä se seitsemänvuotias poika tulee”. Olin silloin kuusikymppinen, mutta Kaija aisti, että olen hengeltäni pikku poika. En ole siitä muuttunut vaikka olen nyt jo 71 v.
    Rakkaat terveiset Kaijalle!
    Tapsa

    Tykkää

  12. Hei! En haluaisi pilata ajatusta kotiin-sanasta. Mielestäni tuossa lukee aivan selvästi Kottby = Käpylä. Eikö hän ole siellä ainakin asunut joskus, joten kaipa senkin voisi tulkita että koti on siellä tms. Toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä tällä. Aurinkoisia päiviä! 🙂

    Tykkää

  13. Kiitos että olet avoimesti kertonut kaikesta. Uskon että samalla autat monta muutakin. Seinällä on Kaijan maalaama taulu, sitä katsellessani toivon aina teille edistymisen askelia pikku hiljaa. Rakkautta ja valoa elämään.

    Tykkää

  14. Juuri edellisenä päivänä ystävän kanssa mietittiin, että mitäköhän Kaijalle kuuluu. 🙂 Ihana viesti. ❤️ Tsemppiä ja voimia toipumisen tielle! ✨

    Tykkää

  15. Kiitos sinulle on mukava seurata
    Kaijan edistymistä. Jaksamista ja voimia teille molemmille.

    Terveisin Hanni

    Tykkää

  16. Kaijan ja Päivin ryhmässä muutama vuosi sitten. Kaijan Taikakirja matkassa Ylläksellä sitä ennen. Uskomaton blogi. Uskomaton pari. Minä olen Dublinista tulossa. Sielläkin Kaija oli ”mukana”,

    Tykkää

  17. Kaijan maalaus on puhutteleva. Tuijotin sitä tovin. Siinä on erilaisia viestejä havaittavissa. Tunnen Kaijaa jonkin verran, paljon koimme yhdessä hänen kanssaan. Opin häneltä suurenmoisia asioita.
    Kaijalla on selkeä tahdon voima, päämäärä, että täältä tullaan KOTIIN.
    Lähes päivittäin Kaija jossain muodossa vierailee mielessäni.
    Kiitos Juuso avoimista viesteistäsi. Puhuminen ja purkaminen helpottaa. Voimia sinulle Juuso, että jaksat edelleenkin kulkea Kaijan vierellä.

    Ulla Markkanen

    Tykkää

  18. Hei,
    Ihana viesti 💕 Todella paljon voimia ja Kaijalle toipumista.

    Ihanaa kun tiedotat meitä.

    Hyvää ja parempaa tätä vuotta!

    Tykkää

  19. Kiitos ❤
    Tässä eräänä päivänä ystävän kanssa mietimme, mitä mahtaa kuulua.
    Jotenkin ajattelen, että sielunsiskoutemme tämän ihmisen kanssa on osittain Kaijan valovoiman ansiosta herännyt. Tahoillamme seuranneet Kaijan sielunmuotokuvailuja ja viime vuonna kohtasimme todella. Samassa niapiirissä tanssittu jokunen hetki.
    Mia ❤ Kaija ❤ ja sie Juuso ❤
    Tämä kuva – toivoa on. Paranemisen väri ja ihana syli ❤

    Tykkää

  20. Syli auki kotiin! On hän suurenmoinen nainen. Ja niin olet suurenmoinen ihminen sinäkin, Juuso! Jaksat muistaa meitä myös, vaikka tilanteessasi on enemmän kuin paljon olemista. Teille molemmille voimaa, ja energiapläjäys tulee myös kummallekin! Kevättä kohti mennään…

    Tykkää

  21. HEI! Kiitos päivityksestä.Olen seurannut viestejäsi”alusta saakka”Jotenkin sitä odottaa kuulumisia mielenkiinnolla,kirjoitat niin sielukkaasti elämänne käänteistä.Tapasin Kaijan 4.11.2011 Pyhä Koli tapahtumassa ja hän jätti sieluuni ihanan ja valoisan jäljen.Kaija esitteli siellä varjojen taika kirjaansa tyttärensä kanssa.Sain kirjaani viestin Kaijalta josta toivon sinulle olevan voimaannuttavaa iloa yön pimeisiin hetkiin-ELÄ RAUHASSA,SILLÄ KAIKKI MYSTEERIT AVAUTUVAT AJALLAAN,VAIN AVAAT NIILLE SYLIN- myötäeläen Sirpa Lieksa

    Tykkää

  22. Turkoosi on puheen ja kaulan parantava väri 💎😊.

    Osaan lukea näitä Kaijan tauluja, ja on siellä paljon asiaa, mutta Kotiin on hyvä palata 🌱

    Keväällä tapahtuu.
    Ihanaa vuotta 2019

    Tykkää

  23. Kiitos Juuso tästä uudesta päivityksestä. Ollaan niin paljon sitä odotettu. Rakkautta, halauksia ja voimia sinulle ja Kaijalle. Pienin askelin eteenpäin, mutta eteenpäin. Kerro terveisiä ja tiedäthän että ollaan kaikki täysin sydämin mukana kanssasi tässä. Meillä on iso ikävä.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle murrayrita01 Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s