Vierähtipä aikaa edellisestä päivityksestä. On ollut siinä määrin ankeaa aikaa, ettei ole huvittanut edes kirjoittaa.
Yli puoli vuotta kestäneeseen Kaijan taantumiseenkin on löytynyt uusi syyllisehdokas. Kohta kevään sairaalajaksolta palattuaan Kaija oli saanut hoivakodissa epileptisen kohtauksen, joka ei ollut sinänsä paha eikä mitenkään vakava, varttitunnin totaalinen poissaolo, ei kouristuksia eikä kaatumista. Kaija käytettiin sairaalassa sen jälkeen, aivokuva otettiin mutta mitään poikkeavaa ei näkynyt. Kehoterapeutti Mika Mannerjoki käytti kielikuvaa, että ”joku oli käynyt sotkemassa Kaijan varaston”, ja että sen uudelleen järjestäminen saattaa viedä yli puoli vuotta. Näyttäisi voivan olla tottakin. Varmuuttahan asiaan ei ole saatavissa, mutta parempi tämäkin selitys on kuin ei selitystä ollenkaan.
Kaija on kuitenkin näiden syys- ja talvikuukausien aikana hiljakseen pinnistellyt taas kohti viimekeväistä tilaansa, jossa kontakti on pääosin hyvä, sanallista viestintää tapahtuu ja oma-aloitteisuus on palannut viime kevään tasolle. Hän kykenee taas rullaamaan pyörätuolillaan hoivakodin ruokalasta itsenäisesti omaan huoneeseensa 3. kerrokseen.
Satunnaisesti aukeaa sanainen arkkukin. Pari viikkoa sitten mentyäni tapaamaan Kaijaa tulin kysyneeksi häneltä jotain, joka hänen olisi mielestäni kuulunut tietää/muistaa. Ei vastannut kysymykseeni, niin aloin kiusallani tivata vastausta useaan kertaan. Olisikohan ollut kolmennen kerran jälkeen, kun Kaija tiuskahti: ”Vittuuks tota koko ajan kyselet?” Tulin niin ällikällä lyödyksi, että unohdin kokonaan sen asian jota häneltä tivasin! Tuo v-alkuinen sana ei muuten kuulunut Kaijan käyttösanastoon ennen slaakia. Eikä oikeastaan voi väittää, että kuuluisi nytkään!
Kaijalla on uusi henkilökohtainen avustaja. Hänen avullaan yritetään nyt luoda järjestelmä, jossa avustaja ohjaisi ja valvoisi Kaijaa tekemään eri terapioiden harjoitteita päivittäin, jolloin terapioista saadaan hyöty paremmin irti.
Kaijalla oli kotiateljeensa yhteydessä pieni myymälä, josta hän möi kirjoittamiaan kirjoja, taiteilijatarvikkeita ja maalaamiaan tauluja, tietenkin. Järjestelin syksyllä myymälää ja löysin taulunkehyslaatikkopinon päältä katonrajasta nipun Kaijan maalaamia akvarelleja. Ne olivat Kaijan signeeraamia vuosilta 2016 ja -17 eli aivan loppupään tuotantoa; hyvin kaijamaisia, eteerisiä, värikylläisiä, moniselitteisiä.
Päätin viedä nipun, parikymmentä työtä, kehystettäväksi paikalliseen taidegalleriaan. Galleristi lupasi hoitaa taulut kehyksiin. Seuraavana päivänä hän soitti ja kehui maalauksia hienoiksi ja kokoelmaa ehjäksi. Samalla hän ehdotti, että järjestettäisiin niistä myyntinäyttely, kun koronan takia he eivät olleet suunnitelleet helmikuulle näyttelyä laisinkaan.
Yksi Kaijan mielilausahduksista ja -väittämistä oli: ”Sattumaa ei ole”. Löytyi nippu taiteilijan ennennäkemättömiä akvarelleja (sattumalta), minä vein ne kehystettäviksi (sattumalta) tammikuussa ja paikallinen galleria oli (sattumalta) vailla näyttelyä helmikuuksi. Tämähän taas kerran todistaa, että sattumaa EI ole!
Nyt nämä löytöteokset ovat jo myynnissä GalleriArissa Mikkelissä ja näyttely avautuu helmikuun alussa nimellä Kaija Juurikkala, Kosketus. Se on ns. hyväntekeväisyysnäyttely, jonka tuotto ohjataan lyhentämättömänä Kaijan hoidon kustannuksiin.
Lisätietoa ja taulujen kuvia: https://www.galleriari.fi/product-category/kaija-juurikkala-kosketus/
Toinen syy, joka on konkreettisesti pidentänyt tämän blogin julkaisuväliä, on taas kerran sietämätön elektroninen maailma. Tämä Kaijan sivusto ei päästänyt minua omilla tunnuksillani yhtäkkiä sisään ollenkaan, saati että olisin voinut seurata kommentteja tai tehdä päivityksiä. Suututti taas niin, että aloin kartella koko blogia ja unohdin (sattumalta) koko asian viikoiksi. Lopulta sitten päätin etsiä Suvi Sistosen yhteystiedot Kaijan arkistoista. Suvi oli joskus pystyttänyt tämän ja muitakin Kaijan sivustoja. Varttitunnissa hän hoiti asian taas kuntoon. Kiitos Suvi!
Saapa nähdä, vieläkö minä kädetön muistan miten päivitys tehtiin!
Haloo! Näkyykö tämä uusi päivitys?
Juuso