Kaijan tilanne torstaina 8.11.2018

Olen jo melkein viikon lykännyt tämän kirjoittamista. On ehkä aika merkittävä asia kerrottavana. Olen pidätellyt itseäni, etten innostuisi liikaa. Koetan suojella itseäni pettymykseltä, jos ilo ja toivo osoittautuisivatkin ennenaikaisiksi. Tai peräti vääriksi.

Kaija on nimittäin pannut uuden vaihteen päälle puhumisessaan. Eihän tuo tietenkään vielä ole lähelläkään entistään, mutta minusta näyttää ja tuntuu, että läpimurron oire tai enne tai aavistus voi olla käsillä. Vielä kaksi viikkoa sitten Kaijan kaikki puheet olivat reaktiivisia. Hän vastasi ihan järkevästi kysymyksiin ja ilmaisi halunsa ja tarpeensa niitä kysyttäessä. Jos unohdin kysyä – kuten tässä iässä usein unohtaa – hän ei sanonut mitään, ei koskaan aloittanut juttuja itse. 

Nyt hän on parin viikon ajan aloittanut keskusteluja, ilmaissut toiveitaan ja halujaan ja ottanut itse kantaa asioihin, joista kukaan ei ole hänen mielipidettään edes ehtinyt kysyä. Kun tämän viikon maanantaina olin Kaijan luona ja valmistauduin kärräämään hänet lounaalle Validian ruokasaliin alakertaan, Kaija ihan kuin ohimennen mainitsi, että olisi hyvä käydä vessassa ennen lähtöä. En ollut muistanut sitä kysyä, vaikka tavallisesti kysyinkin. Se oli ensimmäinen kerta, kun Kaija ilmaisi minulle vessatarpeensa oma-aloitteisesti.

Kuten jo kaikki tiedätte ja muistatte minun lääketieteen – neurologiasta puhumattakaan – opintojeni jääneen kesken ennen kuin alkoivatkaan, joten en tiedä kuinka merkittävästä asiasta tässä Kaijan kokonaiskuntoutumisen suhteen lopulta on kysymys. Mutta meidän parisuhteemme kannalta se on tosi merkittävää. Jo yksin viestinnän kaksipuolistuminen korjaa parisuhteen tasapainoa, mutta nämä vessa-asiat ovat olleet minulle aivan erityinen ongelma. Minun on ollut hyvin vaikea asennoitua Kaijan pyllynpesijäksi ja vaipanvaihtajaksi. Tuki ja turva, edunvalvoja,  aviomies, rakastaja kyllä olen, mutta puolison intiiimihygienian hoitajaksi en näytä taipuvan. Siinä on jotain niin ihon alle menevää, loukkaavaa, perustavanlaatuista epätasa-arvoa, joka ei kuulu parisuhteeseen. Ei ainakaan Kaijan ja minun. Hoitajat ja omaishoitajat ovat erikseen. Minusta ei siihen ole.

Jos en paljoa ymmärrä lääketieteestä, tuskin yhtään enempää näistä henkimaailman touhuistakaan, mutta jotenkin silti tuntuu, että Kaija olisi tällä hetkellä jonkinlaisessa herkkyysvaiheessa. Hän saattaisi hyötyä jälleen ajatus-, lämpö-, energia-, voima- ja rakkauslähetyksistä. Ei niistä ainakaan haittaa ole!

Kiitos!

Juuso

Kaijan tilanne lauantaina 6.10.2018

Nyt alkaa vihdoin Kaijan terapiapaketti olla kasassa ja terapiat alkanevat ensi viikolla pyöriä kokonaisuudessaan, kun saadaan vielä puheterapiakin mukaan. Siis kaksi tuntia viikossa toiminta-, fysio- ja puheterapiaa plus tunti musiikterapiaa. Ja lisäksi vielä taas kerran tämä Kaijan ”sattumaa ei ole” -juttu: henkilökohtaiseksi avustajaksi löytyi VasaConceptin hallitseva fysioterapeutti!

Jouduin minä matkalla Kansaneläkelaitosta, tuttujen kesken Kelaa, ojentamaan puheterapian tiimoilta. Kuten paikallinen sote-taho asian ilmaisi, puheterapiatilanne on koko Suomessa vaikea mutta Etelä-Savossa se on katastrofaalinen. Puheterapeutteja yksinkertaisesti on aivan liian vähän. Huomasin tämän, kun Kelalta tuli päätös Kaijalle myönnetyn puheterapiaa kahdesti viikossa vuoden ajaksi. Liitteenä oli lista alueen kilpailutuksessa hyväksytyistä puheterapeuteista. Soitin listan läpi. Parhaat tulokset olivat ”puheterapiaa etänä videoyhteyden välityksellä” ja ”paikka jonotuslistalla, josta vapautuu aikoja aikaisintaan 14 kuukauden kuluttua”! Etäyhteys olisi ehkä parempi kuin ei mitään, jonotus ei yhtään. Kelan päätös on voimassa 12 kuukautta.

Yhtäkkiä (sattumaltako?) muistin, että tuttavapiirissämme on ihminen, joka ainakin opiskeli puheterapeutiksi kymmenkunta vuotta sitten. Yhteys siis häneen! Tuloksena ensin asiaankuuluva kursailu: ”en ole tehnyt puheterapiaa aivovauriopotilaille enkä paljoa muutenkaan, eikä terapiasuhdetta ylipääänsä pitäisi luoda tuttujen ihmisten kanssa”. Mutta kun kerroin tilanteemme, nosti terve ammattiylpeys päätään: ”Kai minä nyt videoyhteyttä parempi olen!” Sieluni lauloi kiitosvirttä puhelimessa. Itse ymmärsin onneksi olla laulamatta, Kiittelin vain vuolaasti.

Mutta eihän asia sillä ollut selvä, Kelasta – tai mistä hyvänsä instituutiosta puhuttaessa. Tietenkään! Meidän puheterapeuttimme kun ei ole ollut mukana kilpailutuksessa. Tässä asiassa maallikon logiikka on ihme kyllä otettu mukaan myös kilpailutuslainsäädäntöön. ”Jos kukaan (kilpailutuksessa) hyväksytyistä palveluntarjoajista ei kykene palvelua antamaan, voidaan yksittäinen sopimus tehdä ulkopuolisen tahon kanssa.”

Mutta Kela oli toista mieltä: heillä kun on uusi kilpailutus juuri nyt menossa niin mitään ulkopuolisia sopimuksia ei kuulemma voi tehdä. Yllätyin itsekin, miten helposti ja nopeasti minulle sujahti herne nokkaan. Aloin rähjätä viattomalle virkailija-raukalle, joka ei osannut muuta sanoa kuin pyytävänsä ”jonkun toisen soittamaan”. Käskin vielä vihaisena katsoa perään, että ”se joku” on sellaisessa asemassa että pystyy tekemään myös ratkaisuja. Muutaman tunnin kuluttua sellainen tyyppi soittikin, oli sovinnollinen ja ehdotti, että tehdään loppuvuodeksi erillissopimus. Tammikuussa tulevat voimaan uudet kilpailutuksen tulokset, mutta jos vieläkään sieltä ei palvelua onnistuta saamaan, tehdään sitten tämän meidän ”oman” terapeuttimme kanssa jatkosopimus. Kolme kuukautta todellista, oikeaa puheterapiaa on parempi kuin videoyhteys. Mielenkiintoista on myös nähdä, montako puheterapeuttia lisää Kelan kilpailutus on Etelä-Savoon saanut sikiämään!

Mutta miksi Kelan (=maan) tapa on aina alkuun olla palvelematta kansalaista?

Nyt Kaijalla on läheisesti koulun lukujärjestystä muistuttava viikko-ohjelma. Ajan oloon tämä terapiatahti on raskas ja uuvuttava, ja siksi Kaija tarvitsee myös muunlaista virikettä, joten virtuaalienergialähetykset kuten myös perinteiset tervehdyskäynnit ovat edelleen mitä toivottavimpia. Kaija on ollut tosi iloinen ja onnellinen, kun on saanut vieraita, joten olkaapa aktiivisia!

Juuso

Kaijan tilanne lauantaina 15.9.2018

Nyt on Vasa Concept -leiri takana.  Onneksi – kahdestakin syystä! Olin leirin ajan eli 5/24 totaalisesti vastuussa Kaijan hyvinvoinnista ja jouduin huolehtimaan ravitsemuksesta, levosta ja unesta, hygieniasta, vessakäynneistä, vaatetuksesta; siis suurista ja pienistä tarpeista, mihin lisäkerrointa toi tietysti se, että Kaija ei toistaiseksi ilmaise oma-aloitteisesti mitään eikä pysty kertomaan, onko jano tai nälkä tai sattuuko johonkin ja jos niin mihin. Piti siis pysyä terävänä ja muistaa kysyä kaikkia noita vuorollaan ja useita kertoja vuorokaudessa. En tietenkään muistanut – vanheneva ukko – ja niinpä tuli jatkuvasti ylimääräistä pihan poikki juoksemista milloin vesipullon, milloin polvisuojusten perässä, milloin ylimääräisiä intiimialueen pesukeikkoja kun en muistanut ajoissa kysyä vessakäynnin tarpeesta. Olin jatkuvasti ja tukevasti oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Toki minä tiesin tämän ennestäänkin, mutta leirikokemus muistutti minua omasta roolistani tässä prosessissa. Olen Kaijan aviomies, keskustelukumppani, asiainhoitaja, edunvalvoja, tuki ja turva, lohduntuoja, rakastaja mutta omaishoitaja en ole. En nyt enkä tulevaisuudessa. Pitää muistaa.

Toinen ja valtavan iso onni tuli leirin sisällöstä. Siellä kävi konkreettisesti ilmi, kuinka erilaisesta filosofiasta Vasa Concept ponnistaa. Perinteinen koululääketieteellinen kuntoutus lähtee fataalista ajatuksesta, että kun on ollut traumaattinen sairauskohtaus, ihmisestä on tullut peruuttamattomasti ja pysyvästi liikunta- ja toimintarajoitteinen. Kuntoutuksella aletaan vahvistaa toimivia, terveitä kehon osia, millä samalla tullaan vahvistaneeksi elimistön omaa taipumusta kompensoida ja yrittää unohtaa vahingoittuneet ruumiinosat. Näin ne jäykistyvät lopullisesti. Ja ihmisestä tulee parantumattomasti vammainen.

Vasa Conceptissa sen sijaan aivoille opetetaan juurta jaksaen sadoilla ja tuhansilla toistoilla, että hei, myös nämä halvaantuneet, vasemmanpuoleiset raajat ovat osa Kaijaa eikä niitä tule hylätä.

Ja miten aivoja tähän tosiasiaan herätellään? Huhhuh! Spastiset lihakset pannaan liikkumaan väkisin. Kaijan raajat oiottiin, jäykkyydestä ja kivusta huolimatta. ”Anteeksi nyt Kaija, kun sinua satutan mutta tämä tehdään nyt siksi, ettei sinun tarvitse kärsiä tätä kipua loppuikääsi!”, sanoi Vasa Conceptiin perehtynyt leiristä vastaava toimintaterapeutti, kun Kaijan vasenta kyynärniveltä suoraksi väänsi. Lujasti ja hitaasti, peräänantamattomasti Kaijan kipurajaa etsien ja sitä (lähes) kunnioittaen. Mutta nyt Kaijan kyynärnivelen liikerata on täydellinen.

Kun Kaijan jäykkää lantiota ryhdyttiin vetreyttämään, hänet asetettiin konttausasentoon. Mutta vasemman käden koukkuun jähmettyneet sormet estivät suoristunutta käsivartta kantamasta ruumiinpainoa. Paikalle asteli tohtori Rajul Vasa itse, Vasa Conceptin luoja – ihmeakka Intiasta – tarttui Kaijan käteen ja runttasi sormet väkisin suoriksi. Kulttuuriero vai mikä, mutta siinä ei Kaijan kipurajaa kunnioitettu. Tuskanhuutoilme oli naamallaan vaan inahdustakaan ei kuulunut.

Mutta siitä se vasta hevosenleikki alkoi. Yksi avustaja tuki konttausasennossa olevan Kaijan vasenta kättä kyynärpäästä, toinen piti polvia paikoillaan ja kolmas ja neljäs istuivat Kaijan selässä ja alkoivat painaa lantiota alaspäin. Antoihan se periksi ja pian Kaija oli ns. kobra-asennossa, lantio ja jalat suorina lattiassa ja ylävartalo pystyssä käsivarsien varassa. Ja tämä monta kertaa peräkkäin kunnes Kaijan oikea käsi ei enää jaksanut kannatella yläruumiin painoa. Hän vaipui uupuneena, hikisenä ja tuskaisena jumppamatolleen huilaamaan. Hetken kuluttua terapeutti tuli kysymään:

–  Väsyttääkö? – Joo!

–  Jatketaanko silti? – Jatketaan!

Ihmeakka Suomesta.

Kaijan kuntoutusohjelma on muotoutumassa. Vasa Conceptin mukaista toimintaterapiaa on kaksi tuntia viikossa, tueksi tulee fysioterapiaa saman verran, puheterapia on hakusessa, itse asiassa vain käytännön pientä ongelmaa paitsi, esimerkiksi että kuka maksaa. Musiikkiterapia pyörii kerran viikossa. Lisäksi minusta on tullut – kaiken alussa luetellun lisäksi – Kaijan henkilökohtainen Stretching Trainer. Päivittäisten käyntieni yhteydessä pudotan Kaijan pyörätuolista lattialle ja toistamme sormien, raajojen ja lantion kevyen venyttelyohjelman.

Voisi luulla, että rakkaan ihmisen rääkkääminen tuntuisi pahalta katsella – ja jopa itse tehdä sitä – mutta eipä vain! Olen kyllä mietiskellyt omaa piilevää sadismiani mutta tullut tulokseen, että en minä Kaijan kärsimyksestä nauti. Mutta nautin hänen järkähtämättömästä tahdonvoimastaan kohdata kamala kipu päivittäin. Alan uskoa jo kauan poissa muodista olleeseen hokemaan: tarkoitus pyhittää keinot. Kaija haluaa kuntoutua. Sopii minulle, on parasta mitä minulle(kin) voi tapahtua!

Juuso

PS. Tämän päivityksen piti tulla jo viikko sitten, mutta mun tietokone kuoli. Se     h i d a s t u i   ja   h     i     d     a     s     t    u    i    kunnes ei enää jaksanut herätä ollenkaan.  Kaikki salasanat ym. jäivät ikuisesti talteen.

Kaijan tilanne maanantaina 20.8.2018

Nyt Kaija on asunut viikon ”omillaan”, ihan omassa vuokrayksiössään Mikkelin Validia-talossa. Tämä Invalidiliiton palvelutalo on yllättänyt minut positiivisesti: henkilökuntaa on reilusti ja se on reilua. Näyttävät viihtyvän töissään, ovat ystävällisiä ja avuliaita. Ja Kaija on edelleen Kaija; huumorintajuinen, hyväntuulinen ja aurinkoinen, mutta tarvitsee kuitenkin ympärivuorokautista apua vuoteesta nousuun, vessakäynteihin, paikasta toiseen siirtymiseen jne. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin hoitunut moitteettomasti, ja Kaijan kuntoutuminen etenee pienenpienin askelin oikeaan suuntaan. Pitää vain toivoa ja uskoa (vaikka se välillä pirun vaikeaa onkin), että jossain varastossa noita pieniä askeleita olisi ehkä miljoonan verran.

Kela on myöntänyt Kaijalle toiminta-, fysio- ja puheterapian ja lisäksi Kyyhkylän lääkäri kirjoittti lähetteen musiikkiterapiaan. Yhteensä näistä tulee yhdestä kahteen terapiasessiota jokaiselle arkipäivälle, joten siinä kyllä on Kaijalla sisältöä elämässään. Saa nähdä miten hyvin jaksaa.

Terapioiden järjestäminen ja aikatauluttaminen on meneillään, ja tavoitteena on, että säännöllinen päiväohjelma saataisiin pyörimään syyskuun alkupuolella, sen jälkeen kun tulemme Kaijan kanssa Vasa Conceptin Savonlinnan-leiriltä. 

Kaijaa voi vapaasti käydä moikkaamassa. Toistaiseksi – kun päiväohjelma ei vielä ole säännöllinen – suosittelen kuitenkin ottamaan yhteyttä minuun puhelimella tai sähköpostilla päällekkäisyyksien välttämiseksi. Kun Kaijan päivärytmi on vakiintunut, pistän sen tänne näkyviin.

Kaijalla roikkuu päivisin kaulassaan kauko-ohjain, jolla hän voi sähköisesti avata asuntonsa ulko-oven. Sen käytössä on ollut harjoittelemista. Kaija jotenkin säikähtää ovikellon kilahdusta eikä varsinkaan ihan alussa ollut muistaa mitä ovikellon soidessa pitää tehdä. Sitä on tässä jokunen päivä nyt harjoiteltu, ja eilen hän päästi minut sisään jo toisen rimpautukseni jälkeen! Onhan mulla toki avain taskussani, mutta eilen oli ensimmäinen kerta kun en sitä tarvinnut.

Energia-, voima- ja muut lähetykset siis uuteen osoitteeseen: Kiiskinmäenkatu 4 as. 24, 50130 Mikkeli. 

Kiitos!

Juuso

Kaijan tilanne keskiviikkona 18.7.2018

Olen tässä elämäni vuoristorataa elellyt: kummallista miten koululääketieteen rajoittuneisuus – vaikka ihan hyvin on ollut tiedossani jo vuosia – pääsi aiheuttamaan ajoittaisen uskonpuutteen Kaijan kuntoutumisesta.

Kaijan oman lääkärin lomalta paluu ei muuttanut itse konseptia mitenkään mutta hänen kanssaan on kommunikointi paljon helpompaa kuin ylilääkärin. Silti kieriskelin muutaman yön hikisissä lakanoissani ja suunnittelin vastatoimia, valituskampanjaa, kansanliikettä, kapinaa. Muutaman yön jälkeen tuli sitten onneksi kirkas hetki, kun tajusin kieriskeleväni märkien lakanoiden lisäksi loukkaantumisen ja koston vihamaailmassa; negatiivisten tunteiden syövereissä. 

Turha minun – tai kenenkään muunkaan – on tapella koululääketiedettä vastaan. Ei instituution ajattelua saa muuttumaan vaikka päällään seisoisi. Tuhlasin siinä vain suotta rajallisia voimiani. Opettelin Kaijan mallin mukaan tietoisesti vaihtamaan näkökulmaa. Ja yhtäkkiä maailma taas valkeni! Yritin nähdä sen hyvän mikä on järjestelmän kautta saatavissa ja keskityin vaikuttamaan niihin asioihin, jotka ovat vallassani. 

Löysin Kaijalle terapian joka vastaa täysin meidän ajatusmaailmaamme https://www.terapiaperhonen.com/ . Erityisesti miellyttää heidän toimintansa taustalla oleva Vasa Concept https://www.terapiaperhonen.com/vasa-concept/.

Tällä hetkellä Kaija on vielä Mäntyharjun lähikuntoutusyksikössä. Viime viikon perjantaina hän sai (koululääketieteeltä, hehheh!) jälleen botuliinipistokset halvaantuneisiiin ja jäykisteleviin vasemmanpuoleisiin raajoihinsa. Pistosten vaikutus alkaa olla parhaimmillaan kuun vaihteessa, joten maanantaina 30.7. Kaija siirtyy taas Kyyhkylään pariksi viikoksi fysioterapian intensiivijaksolle.

Elokuun puolivälin aikoihin Kaija sitten muuttaa palveluasuntoon Mikkeliin, luultavasti Invalidisäätiön Validia-taloon, jossa terapiaperhoset käyvät häntä kuntouttamassa. 

Tästä reilun viikon päästä on Kaijan Ateljee Valossa kurssitapahtuma. Päivi Kaskimäki pitää Kuunkierron aurinkokalenterikurssin, jota suunnitteli yhdessä Kaijan kanssa. 

http://www.paivikaskimaki.com/maya/wp-content/uploads/2017/03/kuu-aurinko-kurssi-2018-1.pdf

Kotikatsomon hämmästykseksi Kaijakin lupautui pistäytymään kurssilla! (Ei ole vahinko, kysyin sitä Kaijalta kolme kertaa eri päivinä ja vastaus oli aina sama: ”Voin minä tulla!”) Mikä hänen roolinsa siellä on, ei ole tietoa minulla eikä luultavasti kellään muullakaan, mutta näillä näkymin hän on siellä paikalla ja tavattavissa. Viimeinen kurssille ilmoittautumispäivä näkyy olevan 19.7. mutta eiköhän Päivi tuosta hätätilassa pari päivää jousta!

Näkemisiin?

Juuso

PS. Kiitos hurjasti rohkaisevista, kokemusperäisistä kommenteistanne. Ne auttavat pitämään uskon voimissaan!

Kaijan tilanne juhannuksen jälkeen sunnuntaina 24.6.2018

Kaksijakoinen on aika edellisestä päivityksestä ollut. Kaija on yhä enemmän oma itsensä, puhe on merkittävästi lisääntynyt, mutta on edelleen enimmäkseen reaktiivista: hän vastaa kysymyksiin ja pystyy jo (yleensä) valitsemaan vaihtoehdoista mieleisemmän ja vastaa mieluummin verbaalisesti niihinkin kysymyksiin, joista aikaisemmin selvisi pään puistelulla tai nyökyttelyllä. Harvoin hän kuitenkaan itse vielä aloittaa uudesta aiheesta keskustelua.

Halvaantuneiden raajojen elpyminen on tällä välin ollut hitaampaa, mutta ilahduttavaa siinäkin on se, että Kaija pystyy jo käyttämään vasenta kättään apuna tavaroiden liikuttelussa ja joissakin askareissaan. Hän myös näyttää vaistomaisesti ottavan lusikan ja etenkin kynän ensin vasempaan käteensä. Huomatessaan ettei käden tutinalta onnistu allekirjoittamaan papereita, siirtää sitten nauraen kynän toiseen käteen. Kaijan lähtiessä juhannuksen kotilomalta takaisin Kyyhkylään huomasin myös ensimmäista kertaa, että hän sai istuessaan nostettua vasemman jalkateränsä lattiasta ylös ilman ulkopuolista apua. 

Varsinainen ”pommi” kohtasi minua pari viikkoa sitten kun taas menin Kaijan luo. Heti ovelta näin hänen pöydällään piirustuksen, josta loisti Kaijan kädenjälki. Piirroksessa makasi valtava hevonen selällään ketarat ojossa ja selän alla oli pieni ihmismuotoinen enkelihahmo, jonka kimalaistyyppiset pikkusiivet pärisivät 10.000 kierrosta minuutissa, kun se yritti siirtää hevosen ruhoa muualle.

Tämä oli Kaijan ensimmäinen slaagin jälkeinen ”oikea” taideteos. Tähän asti tuotokset olivat olleet värikkäita sisäkkäisiä ympyröitä ja soikioita, jotka hoitohenkilökunnan kehuista huolimatta suorastaan inhottivat minua: ne vaikuttivat pakkoliikkeisen tekemiltä (kuten tietysti olivatkin) eikä niissä ollut jälkeäkään Kaijan luovuudesta.

Hevosensiirtokuvan ilmestymisen kanssa samana päivänä meillä oli palaveri lääkärin kanssa. Kaijan oma lääkäri oli lähtenyt vuosilomalle, ja häntä tuurasi laitoksen yilääkäri. Seurasi seuraava pommi: tämä lääkäri oli sitä mieltä, että Kaija ei tule enää merkittävästi kuntoutumaan, hänen vammansa jäävät pysyviksi ja hän tulee tarvitsemaan ulkopuolista apua vuorokauden ympäri elämänsä loppuun asti. Lääkäri ehdotti, että Kaijalle aletaan etsiä kaltaisilleen tarkoitettua hoitopaikkaa.

Ensishokista toivuttuani sain sovittua, että ennenkuin mitään radikaalia muutosta Kaijan  hoitosuunnitelmaan tehdään, odotamme hänen oman lääkärinsä lomilta. Tämä tapahtunee alkavalla viikolla.

Tuo palaveri muistutti siitä, mistä moni on minua ehtinyt varoittaa: Suomessa hoidetaan akuutit sairaudet hyvin ja tehokkaasti mutta kuntoutus on lapsipuolen asemassa, kukaan ei ota siitä kunnon vastuuta ja sen hyvästä hoitamisesta omaiset joutuvat usein ihan tosissaan taistelemaan. Vaikka tässä tilanteessa olisi muutakin ajateltavaa, olen valmis tappelemaan Kaijan kuntoutuksen puolesta peräseinään saakka. Siihen saatan tarvita teidänkin apuanne. Ja kerron kyllä jos siihen tilanteeseen joudutaan!

Kaunista loppukesää kuitenkin teille kaikille! Eikä Kaijakaan pahakseen pane, jos silloin tällöin pukkaatte hänelle energiapaukkuja tulemaan!

Juuso

Kaijan tilanne sunnuntai-iltana 27.5.2018

Hiljaista on ollut. Kaija on elellyt nelisen viikkoa rauhallista elämää Mäntyharjun kuntoutusyksikössä, kerännyt voimia ja nauttinut omasta ajastaan, mitä lie miettynyt. On ollut levollinen ja jotenkin rennomman oloinen kuin Kyyhkylän loppuaikoina. Selvästi on irtiotto vaativasta kuntoutuksesta tehnyt hyvää. Puheet ovat lisääntyneet, ja olemme jo käyneet pari kertaa kolmen-neljän lauseen vuoropuheluitakin. Kaija on myös alkanut korvata päänpudistuksia ja nyökkäyksiä ei- ja joo-sanoilla. Kehitys näyttää vuorottelevan samaan tapaan kuin pikkulapsilla: kun opetellaan juoksemaan, silloin ei puhuta ja päinvastoin. Kaijan halvaantuneen vasemman puolen liikkuminen ei ole viime viikkoina juurikaan edennyt, ei tosin takapakkiakaan ole tullut.

Puutarhatalkoita ei meillä ollut; ei löytynyt riittävästi talkoolaisia. Minua ei haittaa. Tuskin puutarhaakaan. Ei se yhdestä välivuodesta täysin viilliinny. Ja jos villiintyy, niin siitä vaan! Ehkä sellainen voisi symbolisesti villiinnyttää Kaijaakin!

Kysyin Kaijalta tänään, onko hän jo valmis palaamaan Kyyhkylään ja jatkamaan vaativaa kuntoutustaan. 

– Olen valmis ja haluan!, hän vastasi ja katsoi vakuuttavasti silmiin.

Suunnitelman mukaisesti ylilhuomenna 29.5. Kaija siirtyykin takaisin Kyyhkylään, ”toistaiseksi” jälleen. Syksyllä sitten katsotaan miten kuntoutusta jatketaan. 

Epäilen, että nämä päivitykseni tästä hiljakseen harvenevat kun Kaija kuntoutuu eikä ehkä yhtä kiivasta kehitystä enää tapahdu, vaikka eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu – Kaijasta etenkään. Toki pidän teidät ajan tasalla, kun jotain kertomisen arvoista ilmenee. 

Suuret kiitokset myötäelämisestänne ja kannustuksestanne, on auttanut minua vaikeimpien paikkojen yli. Ja kyllä se Kaijakin energiavirroistanne varmasti  hyötyy ja ilahtuu eikä niitä torjumaan rupea, joten antaa palaa vain!

Kiitos!

Juuso