Kaijan tilanne keskiviikkoiltana 17.1.2018

Kaijan seikkailut suomalaisen terveydenhuollon ihmeellisessä maailmassa jatkuvat. Vai mahtavatko Kaijan seikkailut olla ihmeellisiä ennemminkin kuin terveydenhuolto? Tänään iltapäivällä sain omituisen puhelun yhdeltä Kaijaa hoitavalta lääkäriltä. Potilas oli kuulemma ollut koko päivän hyvin väsynyt eikä ollut jaksanut olla hereillä kuin lyhyitä hetkiä kerrallaan eikä ollut suostunut nielemään mitään. Ei edes lääkkeitään, noita sairaalan pyhiä eväitä.

Niinpä hoitohenkilökunta sukupuolesta riippumatta veti hameet korviinsa, pani lääkkeet tippumaan suoneen ja vei Kaijan aivokuvaukseen, jonka tulokset raportoitiin minulle: Kaijalla todettiin vasemmassa otsalohkossa vähäinen verenvuoto, joka selitti täysin hänen väsymyksensä ja vetämättömyytensä. Ei tarvinnut olla huolissaan, näissä tapauksissa tällaista kuulemma tapahtuu hyvin usein.

Kaijan ollessa kuvauksissaan yksi hänen parhaista ystävistään tuli sairaalaan. Ensin Kaija oli uupunut kuvausreissunsa jälkeen, mutta kun oli hetken levännyt ja huomasi Lailan vierellään, oli hymyillyt ja alkanut seurustella niillä keinoin, jotka hänellä tällä hetkellä on käytössään. Naisilla oli ollut rattoisa iltapuhde, ja Kaija oli ollut iloinen, aktiivisesti kontaktissa eikä vähääkään vetämättömissä.

Näiden ristriitaisten uutisten siivittämänä menin minäkin illalla Kaijan luo. Hän nukkui sikeästi kun tulin. Järjestelin hänen tablettiaan saadakseni kuulokkeet latautumaan ja musiikkivalmiuden kuntoon kun Kaija heräsi. Pussailtiin pitkään ja hartaasti. Kaija viestitti, että haluaa vaihtaa asentoaan, hänet oli tyynyillä tuettu kylkiasentoon. Käänsin hänet selälleen, ja siihen hän oli tyytyväinen. Kuten tavallista, hänen oikea jalkansa leikki taas levotonta jalkaa mutta siinä sängyn vieressä syrjäsilmällä huomasin, että kuukauden velttona ollut vasen jalkakin liikkui. Luulin ensin että liike syntyy aktiivisesta oikeasta, mutta pian huomasin vasemman polven liikkuvan sivulta toiselle. Ihan itsestään. Mainitsin siitä Kaijalle ja siitäkös jumppa syntyi! Voitonriemuinen ilme naamallaan hän alkoi heiluttaa vasenta jalkaansa puolelta toiselle ja säesti potkimalla oikeaa vuoroin suoraan ja koukkuun.

Kaijalla oli sydänanturi kiinni rinnassaan ja tietysti tuo jumppa alkoi nostaa pulssia. Kun tiheys ylitti 97, kone alkoi piipata sängyn päädyssä. Koetin rauhoittaa Kaijaa, että kohta tänne tulee joku hoitaja jos vielä jatkat. Kaija huilasi hetken, joi halukkaasti pillin kautta vettä ja jatkoi riemukasta jumppaansa. Pulssi kohosi toiselle sadalle, hiki otsalle, ja tuli hoitaja vauhdilla ovesta. Ja oli ihmeissään. Ei ollut hänkään nähnyt vasemman jalan liikkuvan. Kaija näytti voitonriemuiselta. Hoitajat tekivät iltatoimet, ja Kaija vaipui rauhalliseen uneen. Työnsin kuulokkeet korviinsa. Ja annoin hyvän yön pusun.

Kotimatkalla mietin, miten saisin tuon katastrofiuskovaisen hoitohenkilökunnan ymmärtämään, että ei Kaijan jokaiseen aktiivisuusmuutokseen tarvitse välittömästi reagoida eikä löytää myöskään lääketieteellistä selitystä. Jos vaikka vain rauhallisesti seurattaisiin ja katseltaisiin esim. vuorokauden ajan.

En tiedä. Aika korkea on kynnys tällä kompetenssilla lähteä heitä neuvomaankaan.

Juuso

Kaijan tilanne perjantaina 12.1.2018

Tänään tuli kuluneeksi tasan kuukausi Kaijan aivoverenvuodosta, ja sen kunniaksi hän muutti lähemmäs kotia, Mikkelin keskussairaalaan. Kuumeoireilut ovat kadonneet, ja Kaija syö suurimman osan ravinnostaan jo suun kautta joten nenä-mahaletkukin on voitu ottaa pois. Kaija siis on käytännössä jo letkuton nainen. Vain yksi kanyyli on kämmenselässä siltä varalta että tiputusta jostain syystä vielä lähiaikoina tarvitaan.

Mieliala oli hyvä, ja Kaija jaksoi jo seurustella useita tunteja pyörätuolissa istuen. Seurustelu tosin on sanatonta: katseita, hymyjä, pään nyökytyksiä ja pudistuksia sekä käden puristuksia. Ja eräälle valitulle pusuja – ne ovat aivan yhtä ihanan tuntuisia kuin ennenkin!

Soitin tänään Kaijalle musiikkia tabletilta. Hän keskittyi siihen niin, että muu maailma sulkeutui täysin ulkopuolelle. Ei ihme, että kaikki parantajat poppamiehistä lääketieteen professoreihin uskovat musiikin terapeuttiseen vaikutukseen ihmisen aivoissa.

Oikeaa jalkaansa Kaija pyörittelee, veivaa ja nostelee mutta vasen on aika kuollut. Se ei juuri liiku; vasta jalkapohjasta kutittelemalla syntyi pieni säpsähdys. Kaija on – tai ainakin oli – vasenkätinen. Myös käsistä vasen on nyt heikompi, oikealla Kaija tarttuu niin kovasti, että hoitaja ei ollut päästä tänään lähtemään kotiinsa työajan loppuessa.

Varsinaisen kuntoutuksen on tarkoitus alkaa ensi viikolla. Maanantaina on osastokokous, jossa suunnitellaan ja koordinoidaan Kaijan kuntoutusohjelma; kutsuivat minut siihen mukaan, joten maanantaina tiedämme enemmän tulevien viikkojen ohjelmasta.

Olen ymmärtänyt, että teistä monen tekisi jo mieli päästä tapaamaan Kaijaa, mutta saatte vielä odottaa, jotta hän pystyy itse ilmaisemaan toiveensa vieraista. Oli myös aika yllättävää, että lähisairaalassamme tiedettiin Kaijan työn luonteesta ja oltiin hiukan huolissaan mahdollisesta yleisöryntäyksestä. Niinpä minä ilmoitin toimivani ovimiehenä ja kerron osastolle sovittujen kävijöiden nimet, toistaiseksi vain lähisukulaisten ja Kaijan lähimpien ystävien.

Kärsivällisyyttä tässä tarvitaan. Eteneminen tapahtuu pienin askelin sitä mukaa kun Kaija saa vahingoittuneet aivosolunsa korvattua viereisillä. Antakaamme hänen levätä rauhassa ja keskittyä voimia vaativaan kuntoutukseensa. Sitä varten voi ja saa edelleen lähettää hänelle voimia, lämpöä ja energiaa.

Kiitos!

Juuso

Kaijan tilanne maanantai-iltapäivänä 8.1.2018

Kaija on siirretty Kuopion yliopistosairaalan neurokirurgian osastolta neurologian vuodeosastolle mutta edelleen on vierihoidossa eli hoitaja kaiken aikaa huoneessa. Kävin istumassa sängyn vieressä tovin.

Viime viikolla Kaija sai lieviä epileptisiä kohtauksia, jotka kuulemma myös kuuluvat taudin kuvaan, mutta eniten ihmetystä hoitohenkilökunnassa herättävät taas tauon jälkeen ilmenneet, tällä kertaa lähes 40°C:een nousseet kuumepiikit. Ensin suunniteltiin päässä olevan sunttiventtiilin poistamista letkuineen, koska bakteerit usein kuulemma pesiytyvät vieraan esineen viereen ja muodostavat siihen bakteerikalvon. Kun bakteeriviljelmät eivät kuitenkaan menestyneet eikä mitään näyttöä tulehduksesta (= bakteereista) saatu, päätettiin suntti jättää paikoilleen – ja antibiootin tiputuskin lopetettiin. Suntin poistosuunnitelma kuopattiin lopullisesti tänään aamukierron jälkeen.

Nyt kuumeilu on taas ohi – ainakin toistaiseksi, ja Kaija voi (olosuhteisiin nähden) oikein hyvin. Hän oli aktiivinen ja jaksoi pitkään kuunnella jutusteluani joulunvietostamme ja elämästämme ilman häntä. Kun mainitsin taas  teidän, ystäviemme ja tuttujemme, lähettämistä rohkaisuviesteistä ja -energiasta, Kaija nyökytteli innokkaasti. Kun kysäisin onko hänkin havainnut sitä energiaa, onnellinen hymy levisi kasvoille ja pään nyökyttely muuttui todella määrätietoiseksi. Viesti oli päivänselvä: kiitos teille kaikille!

Seurasin myös kun lääkintävoimistelija tuli kuntouttamaan Kaijaa. Hänet nostettiin tarkoitusta varten suunniteltuun, sähköllä toimivaan apuvälineeseen, jolla hänet nostettiin pystyasentoon, oiottiin ja jumpattiin koukkuun pyrkiviä käsivarsia ja lopuksi syötettiin mehukeittoa nokkamukista.

Tuota operaatiota sivusta seuratessani ja nähdessäni kuinka Kaija jumpparinsa kanssa riemuitsi saatuaan itse nostettua kätensä kohti kattoa, tajusin yhtäkkiä miten elämän tosiasioiden mittasuhteet saattavat lyhyessä ajassa muuttua: kuinka olen joskus pahoittanut mieleni Kaijan poikkinaisesta sanasta. Ja kuinka nyt odotan hänen huuliltaan mitä hyvänsä sanaa – pitkittäistä tai poikittaista. Aivan sama!

Juuso

Kaijan tilanne tiistai-iltana 2.1.2018

Terveisiä Kaijalta!

Tulimme juuri kotiin Kuopiosta, jossa hän lepäilee neurokirurgian vuodeosastolla. Ei vieläkään katso aiheelliseksi puhua, mutta oli enimmän aikaa hereillä, aktiivinen ja hyväntuulinen. Kun kerroin hänelle siitä valtavasta energian, tuen ja avuntarjousten määrästä, jota olette meille eri kanavia pitkin lähettäneet, hän nyökytteli tietäväinen hymy huulillaan. Tarkoittaa siis: terveisiä kaikille!

Lääkärin tapaaminen näyttää Kuopion yliopistosairaalassa vaativan ylempää strategiatutkintoa tai ainakin huomattavaa sitkeyttä. Olen nyt kolmesti yrittänyt saada aikaan rauhallista tapaamista, jossa olisi muutama minuutti aikaa puhua jossain muualla kuin hoitohuoneessa Kaijan vuoteen yli. Vaan aina käyntini näyttää osuvan sellaiseen rakoon että lääkäreillä on muita kiireitä.

Haluaisin kuulla heidän hoitosuunnitelmansa, näkemyksensä Kaijan toipumisesta ja ajatukset tämän mahdollisesta siirrosta Mikkelin keskussairaalaan, mikä olisi valtava helpotus meille: pääsisimme Kaijan luo helpommin ja useammin. Tuota uuvuttavaa vitostietä ei näissä rapa- ja räntäkeleissä jaksa päivittäin ajaa erkkikään – varsinkaan tällainen vanheneva erkki.

Ei siis mitään varsinaista uutta tällä kertaa. Suurkiitokset tähänastisesta tuestanne ja energiastanne; jatkakaamme lämpimien ja kutsuvien ajatusten lähettämistä Kaijalle ja pitäkäämme hänet mielessämme! Kuten tähänkin asti.

Kiitos!

Juuso

PS. Olen pahoillani, etten näissä oloissa pysty hyvien tapojen mukaisesti vastaamaan kaikkiin lähettämiinne viesteihin. Olen kuitenkin lukenut ja tallentanut ne kaikki ja saanut niistä uskoa ja voimaa heikoimmilla hetkilläni.

Katsomme niitä sitten myöhemmin yhdessä Kaijan kanssa.

Kaijan tilanne 29.12.2017 perjantaina illansuussa

Nyt Kaijan elintoiminnot ovat vakiintuneet, kuumeilukin on loppunut ja hän on ollut aiempaa enemmän valveilla ja kontaktissa ympäristöön. Näin hän on saanut jätettyä hyvästit teho-osastolle, ja hänet on eilen siirretty Kuopion yliopistosairaalan neurokirurgian osastolle, jossa on kuitenkin edelleen vierihoidossa eli hoitaja huoneessa koko ajan.

Kaija ei puhu mitään mutta vasenta jalkaa lukuunottamatta jäsenet liikkuvat jo lähes normaalisti. Meihin lähisukulaisiin hän reagoi hymyllä, vahvalla kädenpuristuksella ja nyökyttää päätään ollessaan samaa mieltä. Pusut kelpaavat aina – minulta ainakin.

Sairaalan väki ei suostu antamaan minkäänlaisia ennusteita. He sanovat, että aivoinfarkti- ja verenvuotopotilaiden parantuminen on joka kerran täysin yksilöllistä eikä alkanut toipuminen ja sen tahti välttämättä ennusta yhtään mitään koko prosessista tai lopputuloksesta. Näin ollen ei auta kuin seurata mitä tapahtuu ja raportoida siitä.

Moni teistä Kaijan ystävistä ja tukijoista on kysynyt, voiko häntä käydä tapaamassa sairaalassa. Toistaiseksi ei. Kaija tarvitsee nyt ennen kaikkea rauhaa ja lepoa, ja pelkkä kontaktiin tuleminen vaatii häneltä joka kerta ponnistuksia, ja se vie voimia.

Odotelkaamme, että hän itse ilmaisee, milloin haluaa ottaa vastaan vieraita. Kerron kyllä sitten.

Viestejä, voimia, tukea, kutsuja, energiaa, valoa, rakkautta sen sijaan voitte lähettää rajoituksetta. Niitä tarvitsevat kaikki eikä kukaan voi saada liikaa!

Kiitos!

Juuso

Kaijan tilanne jouluaattona 24.12. puolilta päivin

Nyt näkyy pientä kajastusta putken päässä. Kaija on ollut virkeämpi ja aktiivisemmin kontaktissa kuin viikkoon. Myös huonosti liikkuvissa raajoissa on todettu elämää.

Rutiinikontrollin aivokuvissa huomattiin verenkierron niukkuutta. Lääkitykseen lisättiin suoraan suoneen annettavaa verisuonten laajennuslääkettä, joka näyttää auttaneen toivotulla tavalla.

Sen sijaan Kaijaa pitkään ”vaivannutta” kuumeongelmaa ei tehohoitokaan ole pystynyt ratkaisemaan. On otettu bakteeriviljelmiä syljestä, pissasta ja verestä eivätkä viljelmät menesty. On tiputettu kahtakin jyräkkää antibioottia – ilman tulosta. Minun lääketieteen opintoni eivät ehtineet koskaan edes alkaa, joten en tiedä onko tällaiselle sitkeälle kuumeilulle olemassa muuta lääketieteellistä selitystä kuin tulehdus – ainakin Kuopion yliopistosairaalan tehohoidon henkilökunta tuntuu pitävän sitä käsittämättömänä, outona ongelmana.

Mutta yli kolmekymmentä vuotta Kaijan rinnalla on minulle silti opettanut – tai ainakin pannut uskomaan, että kaikkea ei pysty eikä tarvitsekaan selittää. Jospa se onkin Kaijan ikioma tapa hoitaa itseään kuntoon? Senhän toki lääketiedekin allekirjoittaa, että lämmönnousu on ihmiselimistön puolustuskeino vieraita voimia vastaan. Miksi se sitten tässä Kaijan tapauksessa olisi niin vahingollinen, että se on välittömästi ammuttava alas voimakkailla kuumeenalennuslääkkeillä?

Keskustelin tästä asiasta Kaijaa hoitavan kirurgin kanssa puhelimessa. Kerroin, että vaimollani on yhteys näkymättömän maailman voimiin ja sen kautta monista selittämättömistä ilmiöistä on tullut arkipäivää – tai ainakin (puoli)tuttuja – minullekin. Lääkäri vastasi: ”Mielenkiintoista! Kiitos, hyvä tietää!” En ole vieläkään keksinyt varmaa selitystä, miksi hän noin vastasi. Mielenkiintoista. Joka tapauksessa.

Huomenna ajelemme Juulian kanssa Kaijaa moikkaamaan. Vien terveisiä!

Juuso

Kaijan tilanne tiistaina 19.12.2017

Kaijan tilanne tiistaina 19.12. puolilta päivin:

Kaijan toipuminen on hidastunut Kuopion yliopistosairaalan tehohoidon valvontaosastolla. Hänellä on ollut viikonlopusta saakka lämmönnousua, jonka syystä ei vielä ole tietoa. Hän on sen vuoksi ollut uupunut eikä ole jaksanut juurikaan olla kontaktissa; nukkuu enimmän osan aikaa. Tänään on lisätty tiputukseen toinen antibiootti, kun ensimmäinen ei ole tehonnut.

Kaijan päässä ollut ”antenni” eli pilli, jonka kautta aivokammioon kertyvät kudosnesteet on tähän mennessä poistettu, korvattiin eilen suntti-venttiilillä, joka tasaa aivopaineen vaihtelun automaattisesti. Samalla saatiin päässä oleva reikä suljettua, mikä vähentää tulehdusvaaraa olennaisesti. Ylimääräinen neste johdetaan suntin kautta ihon alle pujotettavaa muoviletkua pitkin vatsaonteloon, ja siitä tulee Kaijan elinikäinen de-luxe -varuste, joka poistetaan vain jos siihen ilmenee erityinen syy.

Vaikka Kaijan taantuminen on ollut pelottavaa seurattavaa, sairaalan väki ei ole huolissaan. Aivoverenvuototoipilailla tällainen on kuulemma enemmän sääntö kuin poikkeus, ja Kaijan elintoiminnot ovat koko ajan olleet vakaat ja säännölliset. Välitöntä hengenvaaraa ei ole ollut enää pitkään aikaan. (Höh – viiteen vuorokauteen!)

Sairaalan henkilökunnan mukaan aivoverenvuodosta toipuminen on niin yksilöllistä, että Kaijan tervehtymisestä on mahdotonta tehdä minkäänlaista ennustetta. Suntin asennuksen yhteydessä oli ainut kerta, kun tulevaisuudesta oli puhetta: päälakiavanteen sulkeminen oli ensimmäinen edellytys Kaijan pääsemiselle pois teho-osastolta joko Kuopion sairaalan vuodeosastolle tai Mikkelin keskussairaalaan. Vuodeosastolle häntä voivat sitten mennä tapaamaan muutkin kuin lähiomaiset, mutta siitä on aikaista vielä puhua. Palaamme siihen tilanteen salliessa.

Mutta nyt joulun alla lienee paikallaan antaa Kaijan levätä ja ottaa oma tilansa haltuun kaikessa rauhassa. Hän sieltä tulee kun on tullakseen ja lähettää viestinsä aikanaan. Minä sen välitän teille näiden hänen kotisivujensa kautta. Säännöllistä blogia en aio ryhtyä pitämään, teen vain päivityksiä, kun asiaa tulee. 

Kiitokset kaikille, jotka olette Kaijaa muistaneet, muistelleet ja rohkaisevaa energiaa hänelle (+ Juulialle ja minulle) lähettäneet. Olemme ottaneet sen kiitollisina vastaan.

Hyvää ja rauhallista joulun odotusta ja sitä itseään kaikille kun aika joutuu!

Juuso