Kaijan tilanne maanantai-iltapäivänä 8.1.2018

Kaija on siirretty Kuopion yliopistosairaalan neurokirurgian osastolta neurologian vuodeosastolle mutta edelleen on vierihoidossa eli hoitaja kaiken aikaa huoneessa. Kävin istumassa sängyn vieressä tovin.

Viime viikolla Kaija sai lieviä epileptisiä kohtauksia, jotka kuulemma myös kuuluvat taudin kuvaan, mutta eniten ihmetystä hoitohenkilökunnassa herättävät taas tauon jälkeen ilmenneet, tällä kertaa lähes 40°C:een nousseet kuumepiikit. Ensin suunniteltiin päässä olevan sunttiventtiilin poistamista letkuineen, koska bakteerit usein kuulemma pesiytyvät vieraan esineen viereen ja muodostavat siihen bakteerikalvon. Kun bakteeriviljelmät eivät kuitenkaan menestyneet eikä mitään näyttöä tulehduksesta (= bakteereista) saatu, päätettiin suntti jättää paikoilleen – ja antibiootin tiputuskin lopetettiin. Suntin poistosuunnitelma kuopattiin lopullisesti tänään aamukierron jälkeen.

Nyt kuumeilu on taas ohi – ainakin toistaiseksi, ja Kaija voi (olosuhteisiin nähden) oikein hyvin. Hän oli aktiivinen ja jaksoi pitkään kuunnella jutusteluani joulunvietostamme ja elämästämme ilman häntä. Kun mainitsin taas  teidän, ystäviemme ja tuttujemme, lähettämistä rohkaisuviesteistä ja -energiasta, Kaija nyökytteli innokkaasti. Kun kysäisin onko hänkin havainnut sitä energiaa, onnellinen hymy levisi kasvoille ja pään nyökyttely muuttui todella määrätietoiseksi. Viesti oli päivänselvä: kiitos teille kaikille!

Seurasin myös kun lääkintävoimistelija tuli kuntouttamaan Kaijaa. Hänet nostettiin tarkoitusta varten suunniteltuun, sähköllä toimivaan apuvälineeseen, jolla hänet nostettiin pystyasentoon, oiottiin ja jumpattiin koukkuun pyrkiviä käsivarsia ja lopuksi syötettiin mehukeittoa nokkamukista.

Tuota operaatiota sivusta seuratessani ja nähdessäni kuinka Kaija jumpparinsa kanssa riemuitsi saatuaan itse nostettua kätensä kohti kattoa, tajusin yhtäkkiä miten elämän tosiasioiden mittasuhteet saattavat lyhyessä ajassa muuttua: kuinka olen joskus pahoittanut mieleni Kaijan poikkinaisesta sanasta. Ja kuinka nyt odotan hänen huuliltaan mitä hyvänsä sanaa – pitkittäistä tai poikittaista. Aivan sama!

Juuso

46 vastausta artikkeliin “Kaijan tilanne maanantai-iltapäivänä 8.1.2018”

  1. Lainasin Askeleita kirjan jokin aika sitten kirjastosta. Pohdin kuinka kiva olisikaan osallistua Kaijan kurssille, jos sellaisia vielä järjestetään ja päädyin näille Kaijan sivuille jossa olikin ikäviä uutisia. Paljon voimia sinulle ja Kaijalle! Muista myös huolehtia itsestäsi, jotta omaisena jaksat. Äitini sai laajan aivoverenvuodon vuosia sitten, menettäen kokonaan puhe- ja liikuntakykynsä. Kuukausien periksiantamattoman harjoittelun, jumpan ja taas jumpan tuloksena hän oppi uudelleen puhumaan ja kävelemään. Elämä kyllä kantaa, kun ei periksi anna. Nyt jatkan Askeleita ja lähetän Kaijalle valoa ja voimaa Teidän uusille Askeleillenne.

    Tykkää

  2. Olen puhutellut mielessäni Kaijaa lempeästi, muistutellut, että sinnittellä jaksaisi. Kun luin tekstiä, Kaijan päättäväinen, leveä hymy käväisi päässä monta kertaa. Hymyilin takaisin. Minä toivon kaikkia niitä voimia Kaijalle, mitä hän tarvitsee toipumiseen!

    Tykkää

  3. Kiitoksia Juuso näistä päivityksistä ❤ Itku tuli myötätunnosta. On äärimmäisen ihanaa, että jaksat kirjoittaa kuulumisia. Toivon ihanalle, aurinkoiselle Kaijalle enkeleitä vierelle parantavaa voimaa antamaan ja teille läheisillekin kaikille uskoa tulevaan! ❤ Olette rukouksissani mukana. 🙏

    Tiina Helsingistä

    Tykkää

  4. Muutin syksyllä 2018 eron jälkeen uuteen kotiin, kaijalta todella ihanan tapahtumaketjun päätteeksi olen saanut sielun muotokuvan aikaisemmin keväällä 2018. Se oli ihana mutta jokin jäi askarruttamaan. Kunnes eräänö päivönä kun nukutin lastani parvekkeella tunsin että näkymä oli kuin taulussa. Se tuli varmana tietona, ja oivalluksena. Kun kuulin kaijan sairauskohtauksesta tajusin etten tätä minulle hyvin merkityksellistä oivallusta ollut hänelle kertonut. Nyt kerron, ja toivon että Kaijan korkein paras toteutuu ja että se on yhtä kaikkein korkeimman parhaan kanssa.

    Tykkää

  5. Hengessä mukana, valoa kohden. Hymyilen, kun Kaija se täällä etelässä marras-joulukuussa maalatessa jotain tokaisi, että häntä kutsutaan avautumaan enemmän ja laajemmalle ymmärrykselle. Odotan jännityksellä millainen ihastuttava daami sieltä keskuutemme palaa! Oi Kaija, olet rakas kun olet sellainen kuin olet!

    Tykkää

  6. Rakkautta.
    Kaunis Kiitos Juuso tarinoista.
    Kristallista voimaa Kaijalle. Ja teille läheisille.
    Pian Kaija palaa Elämän tanssiin.
    Viisaampana kuin koskaan ❤
    Nina Aurinkohuoneelta

    Tykkää

  7. Kiitos Juuso päivityksistäsi. Toivottavasti ne antavat jotain sinullekin – sydän syrjällään olen seurannut sivuja ensimmäisistä uutisista alkaen. Kaija maalasi viime vuoden helmikuussa mulle maiseman joka on osoittautunut varsin paikkansapitäväksi kartaksi, ja opaskortit on laajalti käytössä tuttavapiirissäni. Äitini sanoi niistä, että ne ovat viime vuoden ”Läpimurron vuosi”-teemaisia kortteja pehmeämpiä – viisaampia. Ken tietää mitä tästäkin kaikesta vielä kuoriutuu. Kaikkea hyvää koko perheelle, mielessä & sydämessä olette.
    Minna

    Tykkää

  8. Kiitos sinulle, että jaksat kertoa kaijan voinnista. Voimia kaikille teille läheisille ja tietty voimahalit Kaijalle ja tietty myös sinulle. ❤

    Tykkää

  9. Lämpimät terveiset Kaijalle ja rakkaudellista energiaa teille kaikille, kyynelten kera 💕 Kiitollisuudella elämän arvoituksellisuudesta, miten elämä yllättää, mutta kuitenkin isompaa tarkoitusta varten ❤️💕😍 Mitä saammekaan ”kuulla” tai muuten tietoomme häneltä, kun fyysinen keho toipuu kokemuksesta, sitä odotan.

    Tykkää

  10. Kiitos että jaksat kertoa Kaijan tilanteesta.
    Kaikkea hyvää Kaijalle ja koko perheelle, olette usein mielessäni. Valon ja rakkauden väri Energiat virtaa ja virratkoon❤💛💚💙💜🌈.
    Olette rukouksissani.
    Muistakaa, että teillä on oikeus tavata lääkäri. Lääkärillä pitää olla aikaa teille.
    Halauksin 🌻🌸🌺🐯🍀
    -Helinakeiju-Kuopiosta

    Tykkää

  11. Kaijan tekemissä vuoden 2018 opaskorteissa oli kortti, jossa luki ajatus: ”Hiljaisuuskin on jakamista.”

    Voimia, iloa, luottamusta ja valoa teille kaikille! Olette ajatuksissa ja rukouksissa.

    Tykkää

  12. Kaijaa ja perhettänne siunaavin ajatuksin siivittäen tänäkin aamuna. Elämä kantaa.
    Päivi Espoosta

    Tykkää

  13. Niin helposti pidämme, tärkeitä ihmisiä ja asioita itsestäänselvyyksinä ja murehdimme merkityksettömiä asioita ja pahoitamme toistemme mieliä mitättömistä seikoista. Tärkeinä maailmassa on yhteys toisiin. Voimia ja rakkautta teille ❤ Jussi, Kaija ja läheiset.

    Tykkää

  14. 💝Kiitos, että jaksat kertoa Kaijan kuulumisista! Voimia Teille molemmille. Myötä eläen 💝

    Tykkää

  15. Kiitos, että jaksat kertoa Kaijan kuulumisista! Voimia Teille molemmille. Myötä eläen 💝

    Tykkää

  16. Olipa koskettava kirjoitus. Liikutuin ihan kyyneliin. Kiva, kun Kaija aistii meijän maailmankaikkeudelle heittämät toiveet ja tsempit ja voimaenergiat siellä Kuopiossa asti ❤ Voimia koko perheelle!

    Tykkää

  17. Kiitos päivityksestä! Olen huolissani päivitellyt sivua jouluaaton päivityksen kohdalla, ja nyt ilokseni löysin nämä seuraavat kertomukset! Päivittäin pysähdyn minäkin teitä muistamaan ja monesti koen juuri hengitteleväni Kaijan tahtiin.

    Tykkää

  18. Kiitos Juuso näistä päivityksistä. Odotan niitä. Tunnen Kaijan vain lyhyestä tapaamisesta viime kesäkuussa. Kaijan sanat silloin olivat ainut laatuiset. Helähdin uuteen uskoon omista taidoistani. Kaija on aivan erityinen ihminen. Jaan täysillä tuntemuksesi. Sinulle myös paljon voimia, vierellä olijan osa on raskas. Tiedän sen omasta elämästäni hyvin. Ajattelen Kaijaa päivittäin ja lähetän tuulen siivin toivoa jokaiseen uuteen päivään.
    Milja Järvenpäästä

    Tykkää

  19. Teitä jokaista Juurikkalaa voi vain ihailla! Te selviätte tästäkin ja tällä kaikella on tarkoitus. Voimia matkan varrelle ja kiitos näistä päivityksistä sekä rohkeasta avun pyytämisestä, Juuso.

    Tykkää

  20. Kirjoitat kauniisti Kaijan kuulumiset! Olen ne kaikki täältä lukenut ja joka kerran liikuttunut siitä rakkauden määrästä mikä sanoistasi välittyy. Uskon elämässä kaikella olevan tarkoituksensa….niin tällä Kaijan sairastumisella kuin tällä sinun tavallasi kertoa Kaijan kuulumisista kaikille halukkaille lukijoille. Kaija on päivittäin mielessä ja hänelle näkymättömän maailman kautta niin paljon apua pyytänyt kuin ymmärrystä minulla siihen riittää.

    Tykkää

  21. Kiitos Juuso!
    Voimia ja jaksamista
    Olette kaikki mielessä ja rukouksissa🙏
    Terveisiä ja paljon parantavaa energiaa Kaijalle 💛
    Markku ja Emma ja tytöt

    Tykkää

  22. Lämmin kiitos Juuso päivityksestäsi. Odotan tietoja Kaijan voinnista päivittäin. Ajatukseni ovat Kaijan ja tiedän perheen luona päivittäin. Olette rukouksissani. Kiitollisuus valtaa mielen pienestäkin voinnin edistymisestä. Se antaa uskoa ja toivoa, kyllä Kaija toipuu. Jaksan odottaa, elää mukana. Lähes päivittäin saan yhteyden Kaijaa.
    Lämmin halaus ja voimia teille matkustaa Kaijan vierelle. Ne hetket ovat Kaijan toipumisessa erittäin merkittäviä. Elämä jatkuu. Olette Korkeimman suojeluksessa
    Olette kaikki niin läheisiä ja rakkaita minulle.
    Ulla Sjoki

    Tykkää

  23. Kauniisti kirjoitat! Itkuhan tästä tuli. Toivon valoa, voimaa ja parantavaa energiaa sinne teille💚

    Tykkää

  24. Kiitos taas Juuso Kaijan terveisistä!!🙏❤️
    Jokainen niistä ollaan täällä luettu ja iloittu Kaijan hymyistä jne. !!
    Kaija ja koko perhekuntanne kulkee meillä iltarukouksissa. Enkeleitä teille kaikille!!!🌟🙏🙏💖
    Toivottaa Kuopiosta Kaisa, Antti, Eppu ja Toivo😊

    Tykkää

  25. Kiitos Juuso, sinulle, kun jaksat päivittää Kaijan kuulumisista. Lähetän välitykselläsi mitä lämpimimmät terveiseni Kaijalle. Hän on päivittäin ajatuksissani. Toivotan sinulle, koko perheelleenne ja erityisesti Kaijalle kärsivällisyyttä, voimia elää tässä uudessa, oudossa tilanteessa. kaikesta huolimatta uskon elämän kantovoimaan, joka hetkessä. Meitä kannetaan!

    Tykkää

  26. Kiitos taas päivityksestäsi! Toivottavasti teille on edes pieneksi lohduksi, että meitä on iso joukko, joita Kaijan tilanne on koskettanut syvästi. Useamman kerran päivässä hän on mielessä, kuten tekin. Ja Kaijan toivuttua olisi kiva tietää, josko sitten edelleen ne poikittaiset sanat ovat hopeahelinää korville!! (Tässä siis kirjoituksen kevennys!) Lämpimät terveiset teille kaikille ja jääkää enkeleiden suojaan.

    Tykkää

  27. Kiitos Juuso kun tänne päivität. Kauniisti kirjoitat.Itku tuli. ja samalla lähti roppakaupalla tervehdyttäviä ja hyviä energioita luoksenne. Olemme niin ”täysillä” kanssanne. Valoa ja uskoa teille<3<3<3
    Halauksin Kati ja Petsku

    Tykkää

  28. Minusta on hienoa että jaksat kirjoittaa tänne tilannekatsauksia. Rakkautta ja voimia sinne! Kaija kyllä tulee takaisin. Se ottaa oman aikansa mutta jaksamme odottaa!

    Tykkää

    1. Juuso, voimia teille. Ja kiitos kun jaat tunteesi, olette joka päivä mielessäni. Keijullemme kestävyyttä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s