Kaija sai aivoverenvuodon 12.12.2017

Kaija sai tiistaina aamupäivällä 12.12. täällä kotonaan aivoverenvuodon. Hänet kiidätettiin ambulanssilla Mikkelin keskussairaalan kautta Kuopion yliopistosairaalaan, jossa aivoverisuonen puhjennut pullistuma korjattiin suonen sisäisellä operaatiolla. Se onnistui mainiosti, ja vuotava verisuoni oli tukittu. Paranemisennuste oli hyvä. Muutamaa tuntia myöhemmin, kun Kaijaa alettiin herättää nukutuksesta, hän ei reagoinutkaan normaalisti: ei tullut kunnolla kontaktiin eikä pystynyt puhumaan ja vasen jalka oli liikkumaton ja tunnoton. Kuvauksessa havaittiin merkit aivoinfarktista, joka oli syntynyt suonen tukkimisoperaation aikana – syytä ei vielä tiedetä. Joka tapauksessa kyseessä on aivokudoksen parantumaton vaurio.

Näin ollen Kaija on poissa pelistä toistaiseksi – kenties lopullisesti. Tulevaisuus näyttää, miten jälkihoito ja kuntoutus tehoaa. Mutta kuten kaikki tiedämme, Kaijalla on kykyjä ja voimia, joita tavallinen järki ja (lääke)tiede ei pysty selittämään. Siksi pyydän teitä kaikkia lähettämään hänelle näkymättömän maailman kautta kutsuja, viestejä, terveisiä, onnea, rukouksia, voimia, paranemista, energiaa, apua. . .

Kiitos!
Juuso J.
juuso@juurikkala.fi
040-581 9057

Liitteenä Kaijan viimeinen postaus sivulleen ennen tapahtumia:

FEMINIINI MUSTA

YIN-energian kunniaksi BF-tarjous koko 24.11. vuorokauden ajan: KUKA OLEN (22 €) + OPASKORTIT2018 (19 €) pimeään yhteishintaan 25 € (norm 41€)

KUKA OLEN-kirjan uunituore palaute:
* Veera: ”Olen viime päivinä lukenut sun Kuka olen -kirjan kyynelten ja naurun saattelemana. Äitini ei ole kuollut, mutta prosessi omaan itseen on ollut hyvin samanmoinen. Ahminkin kirjaa pätkissä, tai jarruttelin, samassa tahdissa kuin oma prosessini eteni. Kiitos, että jaoit ja että kuljit rinnalla!”

* Tarja: ”Kuinka voitkaan kirjoittaa sanat, jotka itsekin kirjoittaisin…kuin lukisin omaelämänkertaani, vaikka äitini on vielä elossa. Kiitos!”

tanja-marika reponiemi

OPASKORTIT 2018

RITUAALEJA

Olen sydänjuuriani myöten pioneeri, uudisraivaaja. Muistan, miten jo nuorena käänsin keväisin intohimoisesti maata lapiolla, kasvimaan sato sen sijaan saattoi jopa unohtua. Elämän myötä on kuitenkin tullut riittejä, joiden toistuminen miellyttää. Yksi niistä on jokavuotiset opaskortit. Niiden seuraaminen kuukausittain on vaan älyttömän kiinnostavaa, suorastaan havahduttavaa. 2018 opaskortit ovat saaneet ylellisen boksin ja ripauksen tummaa arvoituksellisuutta. Ne pysäyttävät.

Tilaukset:

kaija@juurikkala.fi

Hinnat:

* 1 paketti 19 € + postitus
* 5 pakettia 16 €/kpl
* 10 pkt 13 €/kpl
* jälleenmyyjä, isommasta kuin 10 pkt: kysy tarjous minulta!

IMG_2928

Opaskorttien tekstit ja kuvat: Kaija Juurikkala
Kustantaja: MyFilm 2017 : Paino: Teroprint
Suunnittelu ja taitto: Suvi Sistonen

UUSI KULKUNEUVO

Spiraali on siirtynyt sisälleni. Täysii-aika on ohi. Pidän yhä antautumisesta, mutta myös siitä luopumisesta. Tuntuu kuin olisin ollut kaksivaihteinen ajoneuvo: päälle ja pois, joista jälkimmäinen on usein merkinnyt sairastumista tai muuten peiton päälle vetämistä. Spiraali kuuluu pyhään geometriaan, se on jatkuva liike. Nyt on siis portaaton säätö – kuin kuulla kiertäessään maata. Vähintään 6 vaihdetta, kyky hiljentää ja lisätä kaasua.  Sitä taidetaan kutsua tasapainoksi. Ihan en uskalla mokomaa julistaa, mutta aavistan sen olemassaolon. Se on melkein tossa, lähellä näkymättömänä, tavoitettavissa ja kosketeltavana. Kuin rakkaus.

Anna Lepistö

 

SPIRAALI by Kaija

Asiat lähtevät laittautumaan oudosti varkain. Jo vuosi sitten myöhään syksyllä istuimme ystäväni kanssa portailla katselemassa vanhan kansakoulun tasapihaa: ”Jos tekisit tohon jatulintarhan?”

Tammikuussa FreeFlowFactoryn Cata piti OPAS2017-näyttelyni juhlapuheen tuoden Ullanlinnanmäeltä ”spiraaliterveiset”. He puhuivat tietämättään samasta asiasta.

Catarina Degermann: ”Törmäsin spiraalikävelyyn Findhornissa vuonna 2002. Olemme toteuttaneet vastaavanlaisen spiraalin jo seitsemän kertaa Tähtitorninmäellä Helsingissä, aina 21.12. Spiraalissamme on kaksi kehää, sisään ja ulos. Saman aikaan ihmiset kulkevat molempiin suuntiin. Astuessamme spiraaliin jätämme vanhan vuoden taaksemme. Jotkut kohtaavat poismenneen sukulaisen, joku pystyy päästämään surunsa valloille ja joku jättää vuoden raskaat kokemuksensa taakseen. 2010 törmäsin kymmeniin spiraaleihin ja labyrintteihin Italian Damanhurissa. Jokaisella niistä on oma tarkoituksensa/teemansa. Ennen käyntiä Temppeliin (Temple of Humankind) he meditoivat spiraalissa. Kerrottuani kokemuksistani Janne Gröningille Iniön saarelta hän innostui ja halusi rakentaa pysyvän kivi-spiraalin omalle tontilleen. Se toteutui kaksi vuotta sitten, ja siitä lähtien olemme toteuttaneet 21.12 spiraali-kävelyn kolmessa paikassa; Findhornissa, Iniössä ja Tähtitorninmäellä. Tervetuloa mukaan tähän traditioon, Kaija ja Ateljee Valo!”

Viime sunnuntaina se tehtiin. Siitä tuli kaunis. Päivä sinetöityi ihmeellisellä tarinalla. Eräs nainen saapui ystävänsä kyyditsemänä tietämättä mihin on tulossa. Hän ilmoitti päivästään tulevan ”unohtumaton”. Sanoi sen kahdesti. Mieleni epäili mokomaa, mutta vaikenin – onneksi, sillä juuri hänen päivästään tuli unohtumaton.

Aamulla olin löytänyt kuolleen linnun ateljeen terassilta, se oli lentänyt päin ikkunaa. Annoin sen jäädä odottamaan, jotakin. Spiraali valmistui nopeasti, sillä porukan ainut mies, insinööri Christian, oli jo matkalla suunnitellut, miten narun avulla pyörteistä saadaan tasaiset. Jokainen oli tuonut materiaaleja, joille voisi paljain jaloin astua herkistyäkseen omaan kävelyrukoukseensa. Oli pyöreitä ja teräviä kiviä, köyttä, pitsiliina, räsymatto ja vanha vaaka – sekä kuollut lintu. Joku ehdotti, että lintu poltetaan, jotta se voisi muuttua Fenixin energiaksi. ”Unohtumaton” nainen meni ystävänsä kanssa sytyttämään keskuspataan tulen. Menin katsomaan ja pyysin häntä viemään linnun tuleen.
– Minäkö?
– Sinä.
– Minä en pysty, en voi.
– Kyllä sinä voit.
– Entä jos pyörryn?
– Me huolehdimme sinusta. Voit luottaa, että pidämme sinusta huolen.
Nainen katsoi kauhuissaan minua. Minä vastasin katseeseensa luottavaisena ja peräänantamattomana. Hän otti kengät pois jalastaan ja lähti hitaasti kävelemään. Puolivälissä hän törmäsi odottavaan lintuun. Se makasi valkoisten tiilten päällä kuin 60-luvun italialaisen taide-elokuvan kohtauksessa. Nainen jähmettyi. Mantrasin mielessäni: ”Sinä pystyt, sinä osaat, sinä selviät.” Keskityttyään hän nostin linnun käsiinsä, joihin olin ojentanut työmiesten hanskat. Päästyään padan luo hän seisoi pitkään tulta tuijottamassa, lopulta viskasi linnun liekkeihin. Oranssi välke läikähteli hänen kyynelten kosteuttamilla kasvoillaan. Lopulta hän lähti kierteiselle paluumatkalle, kumarsi suksista tehdyn ulostuloportin kohdalla ja asettui syliini purkautuvine suruineen.
– Olin 8-vuotias kun isä kuoli. Jäin aivan yksin maailmaan. Isä polttohaudattiin. Olisin halunnut mennä mukaansa.

En hetkeäkään enää epäillyt, oliko spiraalipäivä hänelle unohtumaton. Siitä tuli minullekin sellainen. Spiraalini sai spontaanin, taivaallisen vihkimyksen. Sinne voi tulla rukoilemaan paljain jaloin kävellen, pysähtyen itsen äärelle. Sopivalla hetkellä, sopivana päivänä.